Digitoday

Valikko

Menestys on menestystä toistaiseksi

Tviikon yrityskuvatutkimuksen kärkikymmenikköä arvostavat niin asiakkaat kuin muutkin alan ammattilaiset. Muualta listasta löytyy sen sijaan mielenkiintoisia eroja: yleensä asiakkaat arvostavat toimittajaansa keskiarvoa enemmän, mutta poikkeuksia on toiseenkin suuntaan.
Tviikon yrityskuvatutkimuksen kärkikymmenikköä arvostavat niin asiakkaat kuin muutkin alan ammattilaiset. Muualta listasta löytyy sen sijaan mielenkiintoisia eroja: yleensä asiakkaat arvostavat toimittajaansa keskiarvoa enemmän, mutta poikkeuksia on toiseenkin suuntaan.

Yksi on aina Suomessa suurin ja kaunein: Nokia. Se saa tutkimuksen vastaajajoukolta korkean arvosanan ja on alan yrityksistä toiseksi tunnetuin. Edelle kiipeää vain Microsoft, jonka 65 prosenttia vastaajajoukosta tuntee niin hyvin, että katsoo voivansa arvioida sitä. Nokialla vastaava luku on 62.Tutkimus on tehty alkuvuodesta. Siinä eivät siis näy vielä Nokian irtisanomisten mahdolliset vaikutukset yrityskuvaan. Tutkimusta viime vuonnakin analysoinut Vectian, entisen CRM Groupin perustaja, kauppatieteen tohtori Kaj Storbacka ei ryhdy suoralta kädeltä ennustamaan, millainen Nokian arvosana olisi ollut, jos tutkimus olisi tehty yt-uutisten tultua julkisuuteen.

"Irtisanomiset voitaisiin myös tulkita haluksi tehdä tervettä bisnestä eikä siis välttämättä negatiivisesti. Mutta kyllä Nokiakin on selvästi laskeutumassa normaalien yritysten pariin siltä jalustalta, jolla se on tähän asti ollut. Sitäkin aletaan pikku hiljaa arvioida kuten muitakin yrityksiä. Ja täytyy muistaa, että Nokia toimii todella vaikealla toimialalla ja pärjää siinä hyvin. Menestyskin on aina menestystä toistaiseksi."

Uusia ulottuvuuksia kasvuun

Tänä vuonna tilanne, jossa Kaj Storbacka tilannetta tutkailee, on vallan toinen kuin vuosi sitten. Silloin mietittiin, onko nyt lama vai ei. Nyt epäselvyyttä ei ole. Jos Irakin-sodasta päästiinkin lähes säikähdyksellä maailmantaloudessa, arvoituksellinen SARS-keuhkokuume sekoitti pasmat sitäkin pahemmin. Yrityksille tämä on selvä pohdinnan ja parhaimmillaan kasvun paikka.

"IT-alalla on totuttu kovaan kasvuun, jopa kannattavuuden kustannuksella. Nyt olisikin hyvä hetki miettiä muitakin kasvun ulottuvuuksia. Koulutusyritysten tutkimuksessa saamasta arvostuksesta voi päätellä, että koulutukselle, siis yritysten henkisen pääoman ja osaamisen kasvattamiselle, on nyt kysyntää. Hiljaisempi aika kannattaisikin käyttää tähän. Jos ei ole muuta kasvua, olisi ainakin henkistä kasvua", Storbacka huomauttaa.

Storbacka painottaa myös kannattavuuden merkitystä.

"Ammattilaiset näyttävät arvostavan luotettavuutta ja varmuutta. Kannattavuus luo yritykselle luotettavuutta, mikä taas näkyy yrityskuvassa."

Nyt ylipäätäänkin arvostetaan järkiperäistä liiketoimintaa.

"Asiakas arvostaa kannattavaa liiketoimintaa. Tämä näkyy F-Securen ja SSH:n tuloseroissa. Molemmat ovat olleet median lempilapsia, molempien tuotteita pidetään hyvinä, mutta koska F-Secure on onnistunut taloudellisesti SSH:ta paremmin, sen arvosanat ovat parempia."

Hiljentymisen aika

Storbackan mielestä laman aika kannattaisikin käyttää yrityksen kannattavuuden, luotettavuuden ja henkisen pääoman kasvattamiseen.

"Toiminta voitolliseksi, vaikka firma pienenisikin, osaamisen kasvattaminen, pitkäjänteisen näkökulman etsiminen työhön", hän antaa osviittaa.

"Eli nyt kannattaisi miettiä, mitä meidän pitäisi tehdä, jotta olisimme iskukykyisiä, kun nousu taas alkaa. Brändi hyötyy tällaisesta kokonaisvaltaisesta kasvusta, ja mitä vahvempi brändi on, sen helpompi on tienata."

Storbacka kuitenkin muistuttaa, etteivät tunnettavuus ja koko ole itseisarvoja.

"Riittää, kun on tunnettu ja brändi omien asiakkaidensa keskuudessa. Nyt pitäisi määritellä, mitä halutaan olla. Se vaatii hiljentymistä, ja siihen on nyt oiva tilaisuus."

Pääsääntöisesti tutkimuksen mukaan asiakkaat arvostavat yrityksiä keskimääräistä enemmän. Joukkoon mahtuu myös päinvastaisia esimerkkejä: Telewaren, Aldatan, Setecin, Baswaren, PC-Superstoren, SAP Finlandin, Microsoftin, Telesten, Comptelin, Prohan, Tecnomenin ja Siebelin asiakkaat antavat kyseisille yrityksille koko vastaajajoukkoa huonomman arvosanan. Tämänkaltaisilla yrityksillä on Storbackan mukaan todellinen itsetutkiskelun hetki käsillä.

Työyhteisöstä huolehtiminen ei toteudu

Tänä vuonna tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia it-alan ammattilaiset ovat arvoiltaan ja arvostavatko erilaiset ihmistyypit erilaisia yrityksiä. Eroja löytyikin.

Tutkimuksen tämän osan suunnitellut ja analysoinut valtiotieteiden tohtori Martti Puohiniemi on tutkinut suomalaisten arvoja ja asenteita kaksikymmentä vuotta ja viime vuodet myös yritysten toimintaa ohjaavia arvoja.

Parhaillaan Puohiniemi viimeistelee kirjaa Löytöretki yrityksen arvomaailmaan. Tuo seitsemän vuotta tekeillä ollut löytöretki on osoittanut, että yritysten toimintaa ohjaavat arvot voidaan tiivistää seuraaviin kuuteen: asiakaslähtöisyys, luotettavuus, suoriutuminen, työyhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen, uusiutuminen ja yhteiskunnallinen vastuullisuus.

IT-alalla tärkeimmäksi näistä kuudesta nousi asiakaslähtöisyys, toiseksi tärkeimmäksi luotettavuus, kolmanneksi työyhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen. Vähiten tärkeänä vastaajat pitivät yhteiskunnallista vastuuta eli eettisesti hyvien periaatteiden noudattamista.

"Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tämä arvo toteutuisi vaan sitä, ettei sitä pidetty kovin tärkeänä. Suomessa kun on totuttu siihen, että yritykset toimivat vastuullisesti. Meillä elää vahvassa varsinkin usko siihen, että huomattavan menestyksen takana täytyy olla jotain epärehellistä. Jos yritys selvästi menestyy kovalla työllä, se hyväksytään ja sitä pidetään oikeana", Puohiniemi huomauttaa.

Vaikka työyhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen rankattiin kolmanneksi tärkeimmäksi arvoksi, sen katsottiin toteutuvan heikoimmin.

"Vastaajat arvioivat tässä omaa työnantajayritystään. He siis haluaisivat, että työyhteisöstä huolehdittaisiin paremmin. Voi olla, että voimakas myynti- ja kasvusuuntautuneisuus yrityksissä aiheuttaa sen, etteivät työntekijät koe kohteluaan aina mukavaksi."

Neljä perustyyppiä

Tutkittujen kuuden arvon suhteen it-alan ammattilaisista ja yrityksistä muodostui neljä perustyyppiä: asiakkaita ja työyhteisöä ajattelevat, dynaamiset asiakaspalvelijat, luotettavat puurtajat ja eettiset uusiutujat sekä ryhmä muut.

Mielenkiintoista on se, millaisia yrityksiä eri arvotypologiaryhmät arvostavat. Dynaamiset asiakaspalvelijat arvostavat Nokiaa, Delliä ja Elisaa, eettiset uusiutujat eli yhteiskunnallista vastuuta ja uusiutumista korostavat arvostavat HP:tä, Canonia ja Jippiitä, luotettavat puurtajat HP:tä, Microsoftia, TeliaSoneraa ja Jippiitä, asiakkaita ja työyhteisöä ajattelevat F-Securea, HP:tä, IBM:ää, TietoEnatoria ja PC-Superstorea. Radiolinja on kaikkien neljän ryhmän suosiossa.

Yrityskuva on katsojan silmissä

Eri arvotypologiaryhmien arvostuksessa erottuu vain yksi selvä tähti: Nokia. Sellainenkin yritys kuin Jippii Group, joka koko tutkimuksessa saa kouluarvosanakseen vain 6,45, on selvästi sitä korkeammalle eettisten uusiutujien ja luotettavien puurtajien arvostama.

"Nämä tuntuvat ajattelevan, että haihattelun aika on nyt Saunalahdessa taakse jäänyttä elämää ja että siellä tehdään nyt tosissaan töitä liiketoiminnan saattamiseksi oikeille raiteille. Tämä todistaa, että yrityskuva on katsojan silmissä. Jokainen arvotypologiaryhmä tulkitsee yrityksen toimet eri tavalla, omiin arvoihinsa nojaten."

Puohiniemi arvelee, etteivät yritykset itsekään välttämättä tiedä, millaiset ihmiset niitä arvostavat eli osaavatko ne viestiä itselleen tärkeät arvot tärkeinä pitämilleen sidosryhmille.

"Tällä tavalla tarkasteltuna hännillä olevat yritykset eivät ole oivaltaneet arvojohtamisen ideaa. Arvot eivät ole mikään erillinen ismi vaan arvot ovat mukana kaikessa, mitä yritys tekee. Arvoja ei myöskään voi tuosta noin vain ottaa käyttöön ja ajatella, että toteutuvat omia aikojaan, kun ne on saatettu työntekijöiden tietoon. Yrityksen on tehtävä löytöretki omiin arvoihinsa, löydettävä ne ja määriteltävä, mitä ne tarkoittavat. Kun työntekijät ovat sisäistäneet ne, kaikki voivat toimia niiden mukaan", Puohiniemi sanoo.

Suuri on kaunista

Kouluarvosanan ja arvostuksen top ten -lista poikkeavat selvästi toisistaan - paitsi yhdessä suhteessa: Nokia on molempien ykkönen. Tunnettuudessa se joutuu luovuttamaan ykkössijan Microsoftille.

Sekä kouluarvosana- että arvostetuin yritys -listan kymmenen parhaan joukossa ovat Nokia, F-Secure, Hewlett Packard, Tieturi, IBM ja Canon. Kotimaisia on siis joukossa peräti kolme. Nokiaa ylistetään kuten muinakin vuosina. "Kupla joka ei puhjennutkaan", "Tiedät kyllä miksi", "On hyvä työantaja", todettiin Nokiasta vielä alkuvuonna.

"Onnistunut suhteellisen nopeaan luomaan edistykselliset tuotteet ja luottamusta herättävän imagon", "Ajan hermolla minuuttien varotusajalla", paijataan F-Securea. "Paras hinta-laatusuhde, asiantuntemus, luotettavuus, joustavuus", Tieturista todetaan.

Siinä kun kouluttajat ovat suosittuja, epäsuosittu on uusmedia-ala. Se saa tutkimuksen huonoimman kouluarvosanan, eikä sille löydy yhtään vahvuusaluetta.

Uusmedia-alan pitäisi tutkimuksen mukaan äkkiä kehittää henkilöstönsä ammattitaitoa, tuotteidensa laatua ja edistyksellisyyttä, asiakaslähtöisyyttä, toimitusten varmuutta ja luotettavuutta sekä yhteiskuntavastuutaan.

Tyytyväistä hyrinää

Asiakkaidensa arvostamissa yrityksissä hyristään tyytyväisyydestä. Tietokoneiden suoramyyjä Dell on pärjännyt tässä tutkimuksessa aina hyvin, ja nytkin se on sekä kouluarvosanan että arvostuksen top tenissä. Erityisen hyvin se pärjää dynaamisten asiakaspalvelijoiden silmissä: nämä kun arvostavat niin sanottuja kovan luokan yrityksiä - Nokiaa, Delliä ja Elisaa.

Dellin markkinointijohtaja Göran Lindblad hyrisee tyytyväisyydestä kuullessaan, millaiset ihmiset Delliä arvostavat.

"Ehkä tässä näkyy se, että kanssamme asioiminen on helppoa. Myymme suoraan, ja moni mieltää tällaisen suoraviivaisuuden yksinkertaiseksi ja helpoksi tavaksi toimia."

Asiakkaat arvostavat Deloittea

Tutkimuksen suurimman eron kouluarvosanan keskiarvon ja asiakkaiden antaman kouluarvosanan osalta kuittasi Deloitte Consulting. Se saa kouluarvosanaksi koko tutkimusjoukolta 7,46, mutta asiakkailtaan peräti 8,40. Moitteita se saa vain hinnoittelustaan.

"Asiakassuhteemme ovat pitkiä ja konsulttiemme vaihtuvuus on erittäin vähäistä, mikä osaltaan lisää asiakastyön pitkäjänteisyyttä ja edistää luottamuksellisen ja joustavan yhteistyön tekemistä. Lisäksi yleensä meillä samat henkilöt, jotka suunnittelevat projektin myyntivaiheessa, ovat myös toteuttamassa sitä. Näin ei synny haitallista tietokatkoa projektin käynnistyessä", Deloitten toimitusjohtaja Jari Matula selittää.

Toiseksi parhaan tuloksen tässä suhteessa tekee Cygate Networks. Sen kouluarvosana on 7,82 - yli alan keskiarvon siis sekin - mutta asiakkaat arvostavat sitä peräti 8,48 verran.

Markkinointipäällikkö Heikki Sipola ei ole yllättynyt tuloksesta.

"Meillä on huippuosaajia talossa ja olemme panostaneet asiakassuhteisiin unohtamatta jälkihoitoa", hän perustelee hyvää tulosta. "Lisäksi meillä on huipputuotteet", hän vielä kehaisee.

Sipolan mielestä hiljaisena aikana tulos ilahduttaa erityisesti.

"Nyt jos koskaan on tärkeää panostaa asiakassuhteisiin."

Vastaajatkin tutkittiin

ITviikon vuosittain tehtävää yrityskuvatutkimusta uudistettiin tänä vuonna. Nyt kysyttiin arvioitavista yrityksistä erikseen, onko vastaaja sen asiakas. Uutta oli myös vastaajakunnan analysoiminen arvotypologian avulla.

Tutkimuskohteena oli 113 tietotekniikka-alan yritystä, hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suuntauksessa näkyvät esimerkiksi fuusiot, kuten Compaqin ja HP:n.

Vastaamassa puolestaan oli 989 tietotekniikan alan ammattilaista, joista Tietotekniikan liiton jäseniä kolme neljännestä ja ITviikon muita lukijoita 25 prosenttia. Kirjekyselynä tehdyn tutkimuksen vastausprosentti oli 32.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    6. 6

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    9. 9

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    10. 10

      Liukuportaiden vika aiheutti pelottavan tilanteen Hongkongissa – ihmiset paiskautuvat toisiinsa videolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    6. 6

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. Näytä lisää