Digitoday

Valikko

Olli Martikainen professoriksi Oulun yliopistoon

Olli Martikainen (FT, DI) on aloittanut Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen osa-aikaisena professorina.

Martikainen on toiminut pitkään yritysmaailmassa ja on erikoistunut tietoliikenneohjelmistoihin. Hän käynnisti VTT:n protokollaohjelmistotutkimuksen ja osallistui Nokialla GSM:n kehityksen alkuvaiheisiin 1980-luvun puolivälissä. 1990-luvun alun hän oli Soneran edeltäjän Telen tutkimusjohtajana. Hän on ollut myös mukana perustamassa useita alan yrityksiä.

Martikainen on tällä hetkellä Associate Research Fellow ETLA:ssa, jossa hän valmistelee GSM:n syntyyn liittyvää tutkimusta. Martikainen on toiminut professorina myös VTT:llä sekä Lappeenrannan ja Helsingin Teknillisissä korkeakouluissa.

Oulussa Martikaisen asiantuntemusta hyödynnetään erityisesti mobiilipalveluiden koulutuksen kehittämisessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    4. 4

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    5. 5

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    6. 6

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    9. 9

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    10. 10

      Ilmatieteen laitos sunnuntain ”kevätsäästä”: Älkää luopuko toivosta, se on nyt pienestä kiinni!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    4. 4

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    5. 5

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    6. Näytä lisää