Digitoday

Valikko

MM-kisayhteydet yhdellä tunnuksella ja laskulla

Julkaistu:

Jääkiekon MM-kisoja selostamaan tulleet toimittajat voivat käyttää tietoliikenneyhteyksiä yhdellä tunnuksella kaikilla kolmella pelipaikkakunnalla. Puhelut laskutetaan myös yhdellä laskulla. Lehdistölle liikkuvat yhteydet ovat tärkeät, sillä otteluiden pelipaikat eivät ole ennalta määrättyjä, vaan selviävät joukkueiden menestyksen mukaan.
Medialla on käytettävissään lankapuhelinten lisäksi kiinteä 10 megabitin lähiverkko, dedikoituja isdn-linjoja, sekä areenoiden ulkopuolellekin ulottuva langaton wlan-verkko.

Median tietoliikenneyhteyksistä vastaa Sonera, joka oli saada ruotsalaistoimittajien vihat niskaansa kun Soneran langaton wGate-verkoa ei aluksi tunnistanut saman yhtiön Telia Homerun-verkkovierailua. Alkukangertelun jälkeen sekin saatiin toimimaan

Soneran julkinen wlan, wGate, toimii myös kisamajoituksessa käytettävissä hotelleissa ja Suomen lentokentillä. Pääsyä wlaniin myydään 24 tunnin ja seitsemän vuorokauden paketeissa. Lehdistökeskuksissa on vuokrattavana sekä wlan-kortteja että kortilla varustettuja kannettavia.

MM-kisoihin akkreditoituja toimittajia on lähes tuhat, joista puolet ovat ulkomailta. Japani on kaukaisin maa, josta Suomen isännöimiä MM-kisoja on tultu seuraamaan.

Muiden yhteyksien lisäksi Sonera myy valmiiksi maksettuja gsm-liittymiä.

- Ulkomaalaiselle ei gsm-liittymää voi avata missään Euroopassa, joten prepaid-liittymät ovat kansainvälisille median edustajille tärkeitä, sanoo Timo Lahtinen, Soneran tapahtumamarkkinoinnin tekninen koordinaattori.

Soneran on ollut vastuussa myös lehdistökeskusten rakentamisesta. Kirjoittavalle lehdistölle on rakennettu Helsinkiin noin 200 liikkuvaa, sähkö- ja tietoverkkopistokkein varustettua työpistettä. Turussa työpisteitä on 150 ja Tampereella reilu 100.

- Näyttävät riittävän, vaikka välillä vähän tunkua onkin, Lahtinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    2. 2

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

    6. 6

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    7. 7

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    8. 8

      Max Verstappenin kiukuttelu kävi kalliiksi – nuorukaiselle lätkäistiin hurjat sakot

    9. 9

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    10. 10

      Sebastian Ahon uusi joukkuekaveri ei halua luopua pelinumerostaan – aloitti hulvattoman kaupankäynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    10. 10

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    2. 2

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

    6. Näytä lisää