Digitoday

Valikko

Maagisia merkityksiä

Miljoonan taalan kysymys: mitkä teknologiset iskusanat tekevät läpimurron vuonna 2003? Mitkä gurujen hellimät avainkäsitteet ovat muuttumassa niin merkittäviksi, että murtautuvat lähikuukausina populaariin tietoisuuteen?

UbiComp (ubiquitous computing) eli kaikkialla läsnä oleva tietotekniikka on edelleen nosteessa. Tietotekniikan pienentyessä anturit ja mikroprosessori työntyvät vähitellen kaikkialle: kotiin, kahvinkeittimeen, auton kojelautaan, saunan kiukaaseen

Toinen iskusana lienee hybridimedia eli tietoliikenteen, sähköisen median ja paperin yhdistyminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Aikaisemmin visioita on esitetty monimedian, crossmedian ja monikanavaisuuden nimissä. Kymmenen vuotta sitten seminaareissa väiteltiin polymediasta. Nyt tieteellisten kiltojen kentällä on yleistynyt multimodaalisuuden käsite.

Suomen "seuraava Nokia" ja kansantalouden veturi voisi kyteä juuri hybridimediassa. Kysymys olisi näin suomalaisen metsäklusterin, paperiteollisuuden ja digiosaamisen jumppaamisesta uudenlaisiksi teknologisiksi ja liiketaloudellisiksi innovaatioiksi.

Puunjalostus - sellunkeitto - älypaperi - UbiComp - agentit - hybridisovellukset

Merkityksellistä, rakas Watson

Kolmas tänä vuonna yleistyvä iskusana on semanttinen Web eli "merkitysten Internet". Se(kin) on määritelty Tekesin Fenix-ohjelman yhdeksi painopistealueeksi. World Wide Webin kehittäjänä tunnettu Tim Berners-Lee mainitaan usein semanttisen Webin isänä.

Kysymys onkin WWW:n laajennuksesta. Nykyinen maailmanverkko on rakenteensa ja tietosisältöjensä puolesta labyrintti, kaatopaikka ja sekava sienirihmasto. Osuvasti on myös todettu, että nykyinen WWW-maailma on kuin kirjasto, jossa hyllyt on kaadettu ja kirjat, lehdet sekä äänitteet ripoteltu lattialle ilman kansia tai kortistoja.

Semanttisen Webin pitäisi ratkoa lähivuosina näitä ongelmia. Avainhaasteena on hyppy uuvuttavista datamassoista kehittyneempiin tietämyspalvelimiin (knowledge server).

Ziljardi teratavua datasaastetta ja mediasomaa ei tunnetusti kesää tee. Olennaista on tiedon konteksteja eli viitekehyksiä, käsitejärjestelmiä sekä informaation välisiä asiayhteyksiä koskevan semanttisen älyn kehittyminen. Me tarvitsemme parempia tageja, kehittyneempää tietorakennetta ja älykkäämpää Internetiä!

Kreikan kielen sana semeion tarkoittaa merkkiä. Semiotiikka on oppi merkeistä ja merkkijärjestelmistä. Semantiikka puolestaan tutkii merkityksiä. Suomi on jääkiekon ja kehittyneen tekniikan mutta myös semiotiikan ja semanttisen Webin kärkimaita.

Rihmastojen salaiset agentit

Ongelma on - taas kerran - ihmisen ja koneen välinen suhde. Tiedemiesten utopiana on ollut jo pitkään ajatustoiminnan formalisointi ja kuvaaminen sellaisina loogisina toimintoina, että päättelytehtävien antaminen koneelle olisi mahdollista. Haasteena on (ollut) yhteisen kielen löytyminen. Tällaista ars combinatoria -koodia hahmotteli jo 1600-luvun lopulla elänyt renessanssinero Gottfried Wilhelm Leibnitz.

Tietokone ja -verkot eivät nykymuodossaan ymmärrä ihmisen maailmaa tai inhimillisiä merkityksiä. Hakukoneelle "kuusi" on merkkijono ilman merkityseroa puun ja numeron välillä - puhumattakaan kuvien, musiikin ja av-materiaalin älykkäästä jäsentelystä. Ydinkysymys kuuluu: miten luodaan sellainen rakenne sekä informaation esitys- ja merkitysmuoto, jonka ihminen ja kone tulkitsevat molemmat oikein?

Suosittua on ollut taas viime aikoina puhe agenteista eli ohjelmallisesti toteutetuista apulaisista, jotka hyörivät käyttöliittymärajapinnassa. Agenttien tarkoitus on auttaa ihmistä tiedonhaussa. Ihannetapauksessa agentti tulkitsee käyttäjän tietotarpeen, tunnistaa asiayhteyden eli kontekstin ja osaa tältä pohjalta tehdä päätöksiä - sekä tuottaa spontaanisti lisätietoa.

Agentit kuulostavat tieteiskirjallisuudelta, ja yhteys scifiin niillä toki onkin. Niin sanotulla know-botilla (knowledge robot) tarkoitetaan tietämysrobottia, joka kerää ihmisen puolesta informaatiota tietyillä hakukriteereillä. Muita kuumia sanoja ovat muiden muassa koneäly ja hajautetut järjestelmät, neuroverkot ja metadata, knowledge management ja context awareness.

Ei uutta alla auringon

Semanttinen Web on fuusiokäsite, joka yhdistää presidentti Franklin D. Rooseveltin tieteellisen neuvonantajan Vannevar Bushin Memex-visiot, Ted Nelsonin Xanadu-utopiat, hypertekstin ja tietoverkkotutkimuksen toisiinsa. Teema-alue yhdistää insinöörien ja matemaatikkojen ohella kieli- ja kognitiotieteilijöitä, mediatutkijoita ja tekoälyasiantuntijoita.

Filosofian perinteessä ontologialla tarkoitetaan oppia tosiolevasta. Semanttisen webin yhteydessä ontologialla tarkoitetaan yhteistä käsitteistöä koskevaa määrittelyä - vieläpä sellaista, jonka (tieto)kone ymmärtää.

SGML ja XML ovat olleet merkittävä apu tolkun luomiseksi data-avaruudessa. Älykkään Internetin kannalta ei XML (extensible markup language) kuitenkaan riitä. Se kun ei kelpaa semanttisen merkityssisällön virittämiseen.

Mainitsemisen arvoisia ovat vielä Tähtien sota -elokuvan roboteilta kuulostavat RDF ja RDF(S). Erilaisia metatason kuvauksia on toteutettu juuri RDF:n (Resource Description Framework) sekä sen laajennuksen RDF Scheman eli RDF(S):n välillä.

Kiinnostavaksi digitaalinen maailma muodostuu sitten, kun verkot, koneet ja tiedonjäsennysautomaatit ryhtyvät kutomaan semanttisia yhteyksiä automaagisesti itse.

Kirjoittaja on tohtoriksi väitellyt mediatutkija ja kirjailija. Sähköposti sam.inkinen@kyamk.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    4. 4

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    5. 5

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Ruotsalaismies ällistyi: postilaatikkoon kolahti Putinille osoitettu kirje – ”Mitä postissa oikein puuhaillaan?”

    8. 8

      Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

    9. 9

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    10. 10

      Kuningatar Elisabetin rekrytointi-ilmoitus julki – pitkä vaatimuslista yltäkylläisten verhojen ompelijalle: Palkka ei päätä huimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    4. 4

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    4. 4

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    5. 5

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    6. Näytä lisää