Digitoday

Valikko

Sonera-kirjan tekijä pelkäsi turvallisuutensa puolesta

Julkaistu:

Sonera-kirjan kirjoittaja ilmoittaa käyttävänsä nimimerkkiä Pekka Peloton yksinkertaisesti turvallisuussyistä. Hän kertoi Iltalehdelle keskiviikona, että se tarkoittaa fyysisen ja muun koskemattomuuden turvaamista, joka muutoin olisi ollut erittäin perustelluin syin vakavasti uhattuna.
Iltalehden mukaan haastattelusta kävi ilmi, että Minne hävisivät Soneran rahat? -teoksen takana on useita kirjoittajia.

Nimimerkki Pekka Peloton ei anna arvoa Soneran omille selvityksille.

- Ne ovat yhtä luotettavia kuin Irakin Baath-puolueen tekemät selvitykset Saddam Husseinin kannatuksesta Irakissa. Eli ne eivät ole lainkaan luotettavia. Esimerkiksi käy Soneran keväällä 2002 tekemä selvitys teletunnistetietojen väärinkäytöstä vuosina 2000-2001. Soneran oman selvityksen mukaan mitään väärinkäytöksiä ei ollut tapahtunut, vaikka Keskusrikospoliisin myöhemmät tutkimukset teletunnistetietojen väärinkäytöstä tuottivat aivan päinvastaisen tuloksen.

Poliisille tunnustusta

Hänen mukaansa Keskusrikospoliisi lienee ainoa luotettava ja riippumaton taho Suomessa, joka voi ylipäätään tutkia Soneran asioita.

- Esimerkiksi oikeuskansleri, Sonera ja liikenneministeriö ovat olleet vain tutkivinaan Soneran sotkuja. Jos keskusrikospoliisi tekee huolellista työtä, johon on syytä uskoa, niin poliisi tullee löytämään muutakin mielenkiintoista.

Kirjoittaja selvittää Iltalehdessä, että Sonerassa on tehty melkein kaikki mahdollinen, jotta mitään epäselvyyksiä ja laittomuuksia ei olisi tullut julkisuuteen. Hänen mukaansa m yös valtio-omistaja on toiminut samoin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    4. 4

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    5. 5

      Rappukäytävästä löytyi pahoinpidelty mies Kuopiossa

    6. 6

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Antti, 45, säikähti pahanpäiväisesti lenkillä – ”Karhu istui polulla itseään nuoleskellen”

    9. 9

      Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

    10. 10

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    4. 4

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    5. 5

      Rappukäytävästä löytyi pahoinpidelty mies Kuopiossa

    6. Näytä lisää