Digitoday

Valikko

Yritys kerää p2p-palveluita Hollantiin

Hollantilainen Plass Global Resources hyödyntää vuoden vanhaa päätöstä, jonka mukaan tiedostonvaihtopalvelut eivät ole laittomia maassa. Yhtiön The Honest Thief -nimellä kulkeva projekti lupaa tarjota oman vertaisverkko-ohjelmiston ja lupaa auttaa muita pystyttämään vastaavia palveluita maahan.
PGR kertoi tuovansa markkinoille oman Gnutella -p2p-protokollaan perustuvan ohjelmiston ja tarjoavansa lakiapua muille tiedostonvaihtopalveluita markkinoiville yrityksille.

- Kutsukaa sitä tiedostonjakamiseksi tai varkaudeksi, täällä Hollannissa me kutsumme sitä hyväksi liiketoiminnaksi, yhtiön johto toteaa tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan ainakin eräs nimeämättömänä pysyttelevä yhdysvaltalainen yritys tutkii mahdollisuuksia liiketoiminnan siirtämiseksi Hollantiin.

Lopullinen päätös tulossa

- On vaikea ymmärtää miten joku voi väittää tekevänsä rehellistä rahaa varastamalla muiden töitä, ääniteteollisuuden etujärjestö IFPI:n johtaja Jay Berman kommentoi IDG:lle projektia.

Berman uskoo, että tiedostonvaihtopalvelut lailliseksi julistanut tuomio kumotaan myöhemmissä käsittelyissä. Maan korkeinoikeus käsittelee asiaa edelleen ja julistaa lopullisen päätöksensä lokakuussa.

Viime vuoden marraskuussa Amsterdamin vetoomustuomioistuin päätti, ettei Kazaa BV:tä voida pitää vastuullisena yhtiön ohjelmistojen käyttäjien tekijänoikeusrikkomuksista.Kazaa BV myi myöhemmin liiketoimintansa australialaiselle Sharman Networksille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

    4. 4

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    5. 5

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    6. 6

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    7. 7

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    7. 7

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    8. 8

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

    4. 4

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    5. 5

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    6. Näytä lisää