Digitoday

Valikko

F-Secure arvioi tietoturvavuoden 2002

Julkaistu:

Maailmanlaajuisten virusepidemioiden vähenemisestä huolimatta F-Secure Oy näkee vuoden 2002 suurimman yksittäisen ongelman olleen tietokonevirukset. Uusia viruksia löydettiin kuukausittain satoja. Kaikkiaan viruksia tunnetaan jo noin 80 000 kappaletta.
F-Secure on julkaissut vuoden 2002 tietoturvayhteenvetonsa. Isojen virusepidemioiden määrä väheni ja tietoturvauhat uudistuivat.

-Tietoturvamaailmaa leimasivat vuonna 2002 uudenlaiset uhat. Linux-virusepidemia, avoimia lähdekoodeja hyväksikäyttävät hyökkäykset, kotikoneisiin kohdistuneet tietomurrot ja aasialaisten virustenkirjoittajien aktivoituminen työllistivät tietoturvayhtiöitä, yhtiö kertoo.

Avoin koodi sai iskuja

Merkittävimmät Windows-madot Buqbear ja Klez levisivät pitkälti vanhan Microsoftin Iframe-aukon avulla. Uutta virusmaailmassa oli Slapperin riehuminen Apache www-palvelimissa. F-Secure näkee myös Slapperin käyttämän omaan vertaisverkoon perustuvan leviämisen yhtenä potentiaalisena tulevaisuuden uhkana.

F-Secure muistuttaa avoimen lähdekoodin ohjelmien muutenkin kärsineen tietoturvaongelmista. Hyökkäyksen kohteeksi juotuivat OpenSSH, tcpdump- ja lipcap-ohjelmat, joiden jakelupaketteihin ujutettiin takaportteja.

Kotitietokoneet hyökkäysten kohteena

Kotitietokoneet muodostavat F-Securen mukaan yhden suurimmista ongelmista tietoturvakentällä. Yleistyvät laajakaistayhteydet ja nykyaikaisen tietokoneen massiivinen kapasiteetti tekevät kotikoneista kiinnostavia hyökkäyksen kohteita.

- Koneen varsinainen omistaja saattaa istua koneensa ääressä huomaamatta lainkaan, että hänen koneellaan o­n samaan aikaan viisikymmentä teiniä eri puolilta maailmaa imuroimassa viimeisintä ensi-iltaelokuvaa laittomana Divx-kopiona, Yhtiö maalailee

Myös Internet kohteena

"Huviajeluhakkeroinnin" lisäksi kotikoneita valjastetaan erilaisiin palvelunestohyökkäyksiin, jotka saattavat kohdistua jopa koko internetiä vastaan. Internetin nimipalvelua vastaan nähtiin eri tasoihin kohdistuvia hyökkäyksiä useita.

- Kun sopiva turvareikä löytyy kotikoneissa suosituista verkkopalveluista, kuten Kazaasta, ICQ:sta tai MSN Messengeristä, pahantahtoinen taho voi sen kautta saada käyttöönsä jopa miljoonia Windows-koneita, F-Secure varoittelee.

Yhtiön mukaan kotikoneiden luoma hyökkäysverkko kykenisi lamauttamaan suurimman osan Internet-liikenteestä pitkiksi ajoiksi.

- Nykyaikainen yhteiskunta ei voi eikä saa jättää tällaista uhkakuvaa huomiotta, yhtiön arviossa selitetään.

Hyökkäykset muuttuvat ammattimaisemmiksi

F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen uskoo, että tietoturvahyökkäykset tulevat lisääntymään ja ne muuttuvat yhä ammattimaisemmiksi. Myös virusten käyttämät tekniikat kehittyvät.

- Uudet nopeat verkkomatotekniikat saattavat johtaa tilanteeseen, jossa mato leviää maailmanlaajuiseksi epidemiaksi jo muutamissa minuuteissa liikkeellelaskunsa jälkeen, Hyppönen varoittaa.

- Verkkohyökkäysten takaa löytyy harrastelijoita, aktivisteja, teollisuusvakoilijoita, terroristiryhmiä tai järjestäytynyttä rikollisuutta. Yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan tietoturvahyökkäyksistä huolimatta, Hyppönen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. 6

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Huuhkajien toppari siirtyy Serie A:han – kiitti kuollutta agenttiaan

    9. 9

      Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

    10. 10

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. Näytä lisää