Digitoday

Kirjoituskilpailu keskittyy langattomiin visioihin

Julkaistu:

Tampereen teknillinen korkeakoulu ja Tampereen yliopisto järjestävät kansainvälisen, koululaisille ja opiskelijoille suunnatun kirjoituskilpailun "Living in a Wireless World".
Kilpailulla halutaan järjestäjien mukaan saada esiin nuorten ideoita ja ajatuksia siitä, millaista on elää maailmassa, jossa meitä ympäröi langaton teknologia. Aihetta voi käsitellä faktana tai fiktiona, kriittisesti tai visioiden.

Kirjoituskilpailu liittyy Porissa ensi kesänä järjestettävään kansainväliseen verkko-oppimisen konferenssiin eTrain 2003. Konferenssin järjestää Tampereen teknillisen korkeakoulun Porin yksikkö yhdessä Tampereen yliopiston kanssa. Sinne odotetaan yli 150 tutkijaa ja opettajaa eri puolilta maailmaa.

Kilpailussa on kaksi sarjaa. Koululaisten sarja 12-15 vuotiaille ja opiskelijoiden sarja 16-19 vuotiaille. Kilpailun parhaat työt palkitaan. Lisäksi parhaat työt julkaistaan konferenssin yhteydessä julkaistavassa kirjassa.

Kirjoituskilpailua ja konferenssia tukevat kansainvälinen tietojenkäsittely-yhdistys IFIP, Tietotekniikan liitto ry, Opetushallitus, Satakunnan Puhelin Oy, Porin kaupunki ja Pori Jazz Oy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    3. 3

      Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    6. 6

      Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

    7. 7

      Tällä kotitreenillä saat vahvan keskivartalon ja senttejä pois vyötäröltä – vain 4 superliikettä ja 10 minuuttia

    8. 8

      Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

    9. 9

      Poliisi: Pelottavia pellejä nähty taas – häiriöitä päiväkodin liepeillä Hyvinkäällä

    10. 10

      Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    3. 3

      Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    6. Näytä lisää