Digitoday

Kansallinen osoitteisto vauhdittamaan verkkolaskutusta

Julkaistu:

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke alkaa ylläpitää osoitteistoa yrityksistä, jotka pystyvät lähettämään ja/tai vastaanottamaan verkkolaskuja. Alan kansallista yhteistyötä edistävä yhteisö Verkkolaskufoorumi julkisti uusimman palvelunsa perjantaina jäsentilaisuudessaan.

Tavoitteena on edistää verkkolaskutuksen käyttöönottoa tuomalla esille verkkolaskua käyttäviä kauppakumppaneita ja siten kaiken kaikkiaan vahvistaa verkkolaskutuksen roolia.

"Monet ovat olleet sitä mieltä, että suurin este verkkolaskutuksen läpimurrolle on, etteivät yritykset tiedä, kenelle verkkolaskuja voisi lähettää ja keneltä niitä voisi ottaa vastaan", sanoo TIEKEssä sähköisen liiketoiminnan asiantuntijana toimiva Päivi Maunuksela-Malinen. Tällainen epätietoisuus on hänen mukaansa hidastanut verkkolaskutuksen käyttöönottoa.

Osoitteistoon ovat tulossa lähes kaikkien Verkkolaskufoorumissa toimivien operaattoreiden asiakkaita. Tässä vaiheessa mukana ovat Basware, Elisa Solutions, Elma, Nordea, Osuuspankki, Sampo ja TietoEnator. Osoitteiston perustamisen sekä tietojen syötön ja ylläpidon kustantavat ja hoitavat foorumin jäsenoperaattorit. Käyttäjille osoitteisto on ilmainen.

Maunuksela-Malinen uskoo, että kun Verkkolaskufoorumissa ovat jäseninä kaikki merkittävimmät operaattorit ja pankit, osoitteistoon on mahdollista saada suuri osa verkkolaskuja lähettävistä ja vastaanottavista yrityksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    4. 4

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    7. 7

      Video hurjasta lihaskrampista villitsee netissä – Bull Mentula kuvasi saman ilmiön pohkeessaan: ”Kuin siinä eläisi pieni olio”

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa – Ryan, 26, oli juuri pääsemässä hoitoon, kun hänet löydettiin kuolleena

    10. 10

      Ylen gallup: Vihreät kiilasi keskustan ohi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    4. 4

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. Näytä lisää