Digitoday

Valikko

EFFI: Kopiosuojattuja cd-levyjä ei lahjoiksi

Electronic Frontier Finland - EFFI ry varoittaa niitä, jotka suunnittelevat ystäviensä ilahduttamista musiikkilahjalla. Lähes kaikki levykustantajat ovat ottaneet syksyn aikana käyttöön cd-levyjen kopiosuojausjärjestelmät. Monien uutuuslevyjen takanteen on painettu pienellä präntillä huomaamaton englanninkielinen varoitusteksti.
- Kopiosuojatut levyt ovat viallisia CD-levyjä. Ne eivät soi kaikissa tietokoneissa, HIFI-soittimissa tai autostereoissa. Kopiosuojattuja levyjä ei siksi kannata ostaa joululahjaksi, ellei ole täysin varmaa, että lahjan saajalla ei ole eikä tule olemaan tietokonetta, toteaa EFFIn puheenjohtaja Mikko Välimäki.

- Lapsille ja nuorille en ostaisi tänä jouluna yhtään uutuuslevyä lahjaksi. Myös varttuneempien on hyvä tiedostaa piilevä vaara: levyistä ei voi enää ottaa kopiota tyhjälle cd-levylle esimerkiksi mökki- tai autostereokäyttöä varten. Tämä voi tulla monille yllätyksenä.

EFFIn varapuheenjohtaja Ville Oksanen toivoo, että levykaupoissa kopiosuojatut levyt laitettaisiin täysin eri hyllyihin kuin aidot cd-levyt. Varoitustekstejä olisi myös syytä selkeyttää huomattavasti nykyisestä, muuten aletaan hänen mukaansa lähestyä kuluttajien harhauttamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    4. 4

      Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

    5. 5

      Harri Olli valittaa oikeuden päätöksestä – epäilee välitystuomiotaan puolueelliseksi

    6. 6

      Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

    7. 7

      Perussuomalaisten kansanedustaja yritti keskeyttää makkarasodan Savonlinnan torilla – turhaan

    8. 8

      Milloin korostuspuuteria on liikaa? Tubettaja julkaisi hauskan ajokorttikuvan

    9. 9

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    10. 10

      Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    10. 10

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    4. 4

      Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

    5. 5

      Harri Olli valittaa oikeuden päätöksestä – epäilee välitystuomiotaan puolueelliseksi

    6. Näytä lisää