Digitoday

Valikko

Yleisradion radiokanavat saivat uudet nimet

Yleisradio on osana koko radiotarjonnan uudistamista nimennyt radiokanavat uudestaan 13. tammikuuta 2003 lähtien. Nykyisistä kanavista Radio Suomi jatkaa kuitenkin entisellä nimellään. Radiojohtaja Seppo Härkösen mukaan tavoitteena on luoda kaikista radiokanavista toisiaan täydentävä kanavaperhe.
- Nimet vahvistavat yhtiön brändiä ja ovat nyt entistä selkeämmin osa YLE-tuoteperhettä, Härkönen perustelee.

Radio 1 on kulttuurin, klassisen musiikin ja syventävien ajankohtaislähetysten radiokanava. Se on rakenteeltaan perinteinen ohjelmaradio. Kanava on
yhdistelmä YLEn perinteisiä radio-ohjelmia ja syventävää ajankohtaista keskustelua.

Radio 1 jatkaa myös draama- ja kirjallisuusohjelmien, radiotaiteen sekä kokeilevien ohjelmatyyppien lähettämistä. Klassisen musiikin lisäksi kanavan musiikki-ilmeeseen kuuluu viikoittain jazz, kansanmusiikki, maailmanmusiikki ja hengellinen musiikki.

YLEX on monimediainen puhe- ja musiikkikanava ja uutta musiikkia esittelevä nuorisokanava. Sen pääkohderyhmänä on nuori, populaarikulttuurista
kiinnostunut liikkuva yleisö. Kanavan ohjelmavirtaa täydentävät musiikin erikoisohjelmat ja huumoriohjelmat.

Aamu- ja iltapäivinä kanavan ohjelmisto on talkshow-tyyppistä, radiopersoonia painottavaa lähetysvirtaa. Arjen keskipäivässä tarjotaan puhepainotteisempaa asiaa. Iltaisin kanava lähettää kohdeyleisön kannalta tämän hetken tärkeimpien musiikkilajien erikoisohjelmia.

Suomea aikuisille

Radio Suomen tavoitteena on olla maan johtava aikuisradio, kohderyhmänä yli kolmekymppiset. Alueelliset lähetykset tulevat laajentumaan. Maakuntaradioissa kuullaan päivittäin viidesti myös valtakunnallisia juttuja erilaisista ajankohtaisaiheista.

Ohjelmisto siirtyy lähetysvirran suuntaan, mikä tarkoittaa entistä enemmän suoria ohjelmia. Suuri joukko entisiä tuttuja ohjelmia jatkaa. Illat ja viikonloput ovat juontajavetoisia.

Radio Q on kanava vakiintuneille nuorille aikuisille. Se kuuluu digitaalisena Etelä-Suomessa ja analogisena nykyisen Radio Ainon taajuudella pääkaupunkiseudulla.

Pääkohderyhmänä ovat vakiintuneet nuoret aikuiset. Kanava tarjoaa kohderyhmäänsä kiinnostavaa asiapuhetta sekä uutta ja uudehkoa pop- ja rockmusiikkia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    6. 6

      Anna-Maija Tuokko liikuttui kyyneliin – viettelevä tanssi rikkoi ennätyksiä TTK:ssa: ”Aisteja, iloa, leikkiä ja seksiä”

    7. 7

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    8. 8

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    9. 9

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    10. 10

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    6. Näytä lisää