Digitoday

Valikko

Syyttäjän rangaistusvaatimus Rislakille ja Kylävaaralle kaatui

Julkaistu:

Aktivist -telinelehden numerossa 8/2001 Ilkka Kylävaaran Netinmafia-palstalla esitetty Timo T.A. Mikkosta ja hänen puolisoaan Nina Mikkosta sivuava pakina ei ollut herjaava. Sekä syyttäjän rangaistusvaatimus törkeästä kunnianloukkauksesta että asianomistajan korvausvaade kaatuivat kokonaisuudessaan keskiviikoisella oikeuden kansliapäätöksellä.
Forssan käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että Kylävaara tai Aktivist-lehden päätoimittajana toiminut Eeropekka Rislakki olisivat syyllistyneet rikoksiin, joista heille on rangaistusta vaadittu.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että julkisuuden henkilön oikeussuoja yksityisyyden osalta ei ole niin suuri kuin täysin yksityisen henkilön, tuomioistuin perustelee.

"Kylävaaran syytteessä tarkoitetun pakinan lyhyessä loppuosassa Kylävaara on halunnut omintakeiseen pakinatyyliin ilmaista oman kantansa Timo T.A. Mikkosen käyttäytymisestä ilmeisestikin arvostelevaan sävyyn. Se, että Nina Mikkonen on tunnistettavissa pakinan erääksi henkilöksi on kuulunut osana tapahtuneen tarinan kertomiseen", oikeus katsoo.

Oikeuden perusteluissa todetaan, että Kylävaaran menettelyn rikosoikeudellisessa arvioinnissa oli kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, että Kylävaaralla "pakinoitsijana ja näytelmäkirjailijana" on oltava "oikeus ilmaista mielipiteensä Kylävaaran mielestä ilmeisesti nuhteettomana itseään pitävän Timo T.A.Mikkosen käyttäytymisestä. ?

?Varsinaisia faktavirheitä Kylävaaran pakinassa ei ole?

Oikeuden mukaan Kylävaara ilmeisestikin on halunnut arvostella Timo T.A.Mikkosen käyttäytymistä, tämän yhteishaastattelun jälkeen jätettyä vaimonsa ja julkistamalla eron jälkeen yksityiselämänsä uuden elämäntoverinsa kanssa.

?Varsinaisia faktavirheitä Kylävaaran pakinassa ilmeisestikään ei ole. Vaikka selvitystä eron taloudellisista vaikutuksista ei ole, arvattavaa on, että tapahtumiin liittyvä negatiivinen julkisuus on saattanut vaikuttaa työtilaisuuksiin. Sekä Timo T.A.Mikkonen että Tuire Mikkonen, jo selviytyäkseen vaikeasta elämäntilanteesta ovat joutuneet näkemään mahdollisimman pian tilanteen itselleen hyväksyttävänä ja lopuksi myönteisenä ratkaisuna.?

?Pakinan loppuosan fiktiivinen jakso vanhainkotineen ja helvetin tulineen, liittyy Kylävaaran visioon, mihin tällä tiellä kulkien fiktiivisesti saatetaan joutua, ja kristilliseen näkemykseen, mitä kymmenen käskyä rikkoneelle saattaa tapahtua.?

Oikeus purki koko syytteen:
?Nina Mikkosen yksilöiminen Monica Lewinskin näköiseksi ihmiseksi ei sisällä sellaista väitettä, että se konstituoisi kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.?

"Mikkoset ovat itse julkistaneet yksityisasioitaan"

Alioikeus lisäsi, että Mikkoset ovat itse auliisti julkistaneet yksityisasioitaan. Oikeuden mukaan sille esitetyistä kirjallisista todisteista (Matti Esko Hytösen pakinat Helsingin Sanomissa 6.3.1994 ja 28.8.1994) käy ilmi, että Timo T.A.Mikkonen on aikaisemminkin ollut varsin ankaran kohtelun kohteena:

"Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, että Kylävaara ei ole pakinassaan julkistanut asianomistajien yksityiselämästä mitään sellaista, mitä asianomistajat eivät itse olisi jo aikaisemmin tehneet."

Lisäksi oikeus huomioi Julkisen sanan neuvoston päätöksen (JSN 2929/SL/00), jonka mukaan viihdejulkisuuden henkilöiden yksityiselämän suoja on kaventunut heidän julkisen asemansa vuoksi.

"Sanotussa päätöksessä on katsottu, että monilla julkkiksilla seurustelu, avioliitot ja erot ovat sulautuneet heidän julkiseen rooliinsa. Käräjäoikeuden näkemykseen viimeksi mainittu kannanotto soveltuu myös Timo T.A.Mikkoseen ja Nina Mikkoseen, jotka kuten edellä todetusta käy ilmi, ovat useaan otteeseen olleet julkisuudessa lähinnä yksityiselämään liittyvien tapahtumien johdosta."

Valtio maksaa viulut

Kylävaaran osalta oikeus hylkäsi syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Rislakki koskenut syyte Painovapauden tuottamuksellinen väärinkäyttämisestä hylättiin.

Valtion varoista määrättiin korvattaviksi Kylävaaran oikeudenkäyntikulut 7015 euroa sekä Rislakin oikeudenkäyntikulut 8319 euroa.

Forssan kihlakunnan syyttäjäviraston johtavalla kihlakunnansyyttäjällä Timo Eskolalla sekä asianomistajilla on viikko aikaa ilmoittaa mahdollinen tyytymättömyytensä alioikeuden ratkaisuun. Eskola tutustuu käräjäoikeuden ratkaisuun vasta torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    6. 6

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    7. 7

      Menikö grilliin jauhelihapihvi? Huippukokki vinkkaa: Näitä ei ehkä kannata grillata

    8. 8

      Yleinen nukkumisasento voikin aiheuttaa naamaryppyjä – vaihda tähän

    9. 9

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    10. 10

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    6. 6

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    10. 10

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    6. Näytä lisää