Digitoday

Valikko

Tietokoneen voi sulkea silmäniskulla

Tietokoneen voi sulkea silmäniskulla jo nyt, mutta pian se voi olla mahdollista ilman että ihminen on kytketty piuhoihin. Juuri alkavan Suomen Akatemian Proaktiivisen tietotekniikan tutkimusohjelman yksi hanke kehittelee langatonta tekniikkaa, jonka yhtenä sovelluksena on silmänliikkeillä ohjattava tietokone.
Akatemian kaikissa viidessä vuonna 2002 alkavassa tutkimusohjelmassa on mukana kansainvälistä rahoitusta. Proaktiivinen tietotekniikka eli Proact-ohjelmassa yhteistyötä tehdään Ranskan tutkimusministeriön ja ranskalaisten tutkijoiden kanssa.

Ihmisen lihasten biosähköisiä muutoksia mitataan moniin tarkoituksiin esimerkiksi terveydenhuollossa. Tampereen yliopiston yliassistentti Veikko Surakka koordinoi yhtä tutkimusohjelmaan valittua hanketta, jonka tavoitteena on tutkia ja testata langatonta anturitekniikkaa, jolla voidaan mitata ja tulkita ihmisen fysiologisia ja tunnetilojen aiheuttamia biosähköisiä muutoksia. Tutkijat keskittyvät sydämen, aivojen, lihasten ja silmän sähköisessä toiminnassa tapahtuvien muutosten mittaamiseen.

Anturitekniikka on jo olemassa ja Surakan koordinoima hanke keskittyy langattomien anturiprototyyppien, langattoman mittausteknologian ja tiedonsiirron kehittelyyn.

- Ensimmäinen iholle kiinnitettävän langattoman sensoritarran prototyyppi on valmis ehkä keväällä 2004, Surakka arvioi.

Ilman käsiä

Reaaliaikaista silmän ja lihasten sähköisen toiminnan rekisteröintiä voidaan soveltaa, kun kehitetään ilman käsiä ohjattavaa tietokoneen käyttöliittymää.

Luotettavasti toimiville langattomille mittausjärjestelmille on käyttömahdollisuuksia paitsi tietokoneen ja kodin laitteiden ohjauksessa myös terveydenhuollossa.

Yksi ohjelman hanke kehittelee tavallisennäköistä tuolia, johon istuutuvan ihmisen sydämentoimintaa voidaan mitata langatonta tiedonsiirtoa käyttämällä. Liikettä ja ääntä mittaavan EMFi-kalvon (electromecanical film) proaktiivinen sovellus on esimerkiksi se, että huonokuntoisen vanhuksen kodin lattiaan asennettu kalvo "tietää", milloin vanhus on kaatunut lattialle ja tarvitsee apua ja milloin hän vain kumartuu poimimaan lattialle pudonnutta esinettä.

Proaktiivisen tekniikan tutkimuksen yksi ydinkysymys on saada erilaiset tietojärjestelmät kommunikoimaan keskenään. Teknillisen korkeakoulun professori Juha Tuomisen koordinoima hanke kehittelee middleware-alustaa, jonka avulla liikkuvat ja kiinteät tietokone- ja tietoliikennejärjestelmät pystyvät toiminaan keskenään. Alusta auttaa erityisesti esimerkiksi liikkuvan pelastushenkilökunnan toimintaa ja yhteydenpitoa pysyvän hätäkeskuksen kanssa. Hankkeessa on mukana myös ranskalaisia tutkijoita.

Proaktiivinen tietotekniikka -tutkimusohjelmaan valittiin mukaan kolme yksittäistä hanketta ja 11 konsortiota, joissa vähintään kaksi erillistä tutkimusryhmää on laatinut yhteisen tutkimussuunnitelman. Akatemia rahoittaa ohjelmaa yli 5,3 miljoonalla eurolla vuosina 2002-2005. Ranskan tutkimusministeriö osallistuu kolmen hankkeen rahoitukseen 2 miljoonalla eurolla. Näistä yhden suomalaisena rahoittajana on Tekes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    9. 9

      Näin toimittaja tienasi autonhakureissulla tavallisen ihmisen parin kuukauden palkan – Myyjä KL:lle: ”Business-ihmisillä ei ole tähän aikaa”

    10. 10

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. Näytä lisää