Digitoday

Tietoyhteiskuntakehitykseltä puuttuu johtaja

Julkaistu:

Tietoyhteiskuntakehitykselle on kaivattu vastuullista johtajaa, joka hahmottaisi asian kokonaisuudessaan sekä kykenisi koordinoimaan poikkihallinnollista toimintaa. Samaan aikaan on olemassa visioiden tulva ja yhteisen vision puute. Korkeat poliittiset tavoitteet ja käytännön toiminta eivät kohtaa toisiaan. Hankkeita toteutetaan päällekkäisesti ja jopa ristiriitaisesti.
Näin totesi liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpelan puhuessaan perjantaina Novon 30-vuotisseminaarissa.

Hän viittasi ministeri Jouni Backmanin lokakuussa listaamiin ongelmiin, joita ovat: selkeä johtaja puuttuu, kilpailevien visioiden runsaus, politiikan ja hankkeiden heikko yhteys, yhteistyön ja koordinaation vähäisyys, ohjelmien toimeenpanon huono seuranta, hallinnon jähmeä rakenne ja toimintatapa, johdon ja henkilöstön osaamisvaje ja tekniset ja tietorakenteiden esteet.

- Tietoyhteiskuntakehityksessä voimme lukea itseämme maailman kärkimaihin ainakin niin kauan kuin puhumme lainsäädännöstä, Nokiasta, pankkipalveluista ja tietoturvallisuudesta. Myös laajakaistaverkkoja, internet-liittymiä ja kännyköitä meillä on runsaasti. Mutta kun alamme puhua tietotekniikan hyödyntämisestä yksityisen ja julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseen, sijoituksemme alkaa pudota.

Kansliapäällikkö toteaa, että eri viranomaiset ovat kehittäneet runsaasti omia verkkopalvelujaan. Monet virastot ja laitokset käyttävätkin hyvin edistyksellisellä tavalla tietotekniikkaa omassa toiminnassaan. Kuitenkaan tämä ei ole hänen mukaansa riittänyt nostamaan viime vuosien tuottavuuskehitystä positiiviseksi.

- Vielä huolestuttavampaa on se, että monet sellaiset hankkeet, joilla olisi laajempaa vaikutusta julkisen tai yksityisen sektorin tuottavuuteen ovat menestyneet vaatimattomasti tai suorastaan epäonnistuneet. Tunnetuin lienee terveydenhuollon Makropilotin epäonnistuminen. Myöskään opetusministeriön sisältötuotantohanke ei ole tuottanut odotettuja tuloksia.

Konkretia vaikeaa

Korpela korostaa, että tietoyhteiskuntakehityksestä on monenlaisia näkemyksiä. Konkreettisten hankkeiden toteutus on ollut paljon vaikeampaa. ICT-hankkeiden arviointiin, rahoitukseen ja toteutukseen ei ole syntynyt yhtenäistä prosessia.

- Nyt on päätetty uudenlaisesta menettelystä. Meneillään olevaan valtion vuosien 2004-2007 toiminta- ja taloussuunnitelmaprosessiin on lisätty kaikille ministeriöille vaatimus liittää suunnitelmaansa ehdotus lähivuosien verkkopalvelustrategiaksi. Tällöin jokainen ministeriö joutuu paneutumaan tietotekniikan soveltamisen nykytilaan, meneillään oleviin ja uusiin hankkeisiin, hankkeiden hyötyihin sekä kustannuksiin ja tekemään esityksensä etenemistavaksi.

- Tarkoituksena on, että nykyinen tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta käy vuoden vaihteen jälkeen ministeri Kimmo Sasin johdolla ehdotukset läpi ja arvioi tilannetta. Näin ensimmäisen kerran valtion tietotekniikkahankkeet tulevat systemaattisesti läpikäydyiksi. Osalla hankkeista on arvattavasti merkitystä myös kuntasektorin tai yksityisen sektorin kannalta. Tällä tavalla voidaan lisätä kehittämistoiminnan entistä jäntevämpää kohdentamista.

Politiikan ja hankkeiden yhteyttä parannetaan Korpelan mukaan ottamalla tietoyhteiskuntakehityksen prosessin edistäminen seuraavan hallituksen hankesalkkuun tärkeäksi painopistealueeksi. Hallinnon tehtäväksi jää päätösten valmistelu ja toimeenpano. Menestys jää riippumaan kyvystä toteuttaa onnistuneella tavalla konkreettiset hankkeet.

Kun hankkeet koskevat vain yhden viraston tai laitoksen jotain toimintoa, yhteistyökysymysten pitäisi olla hallittavissa. Todella haasteelliselta näyttää tilanne kunnallisissa palveluissa, esimerkiksi terveydenhuollossa.

Ei päätöstä analogialähetyksistä

Suomessa on keskusteltu siitä, tulisiko valtion päättää sopivasta ajankohdasta analogisista televisiolähetyksistä luopumiselle. Keskusteluissa on esitetty vuoden 2006 asettamista takarajaksi. Tuolloin päättyy voimassa olevien analogisten toimilupien toimilupakausi.

Liikenne- ja viestintäministeriö on kuitenkin Korpelan mukaan katsonut, ettei lopullista päätöstä analogisen televisiopalvelun sulkemisesta voida tehdä vielä tässä vaiheessa, vaan on odotettava siihen saakka, kun on saatu riittävästi kokemuksia digitaalisen televisiotoiminnan käynnistymisestä.

- Sen sijaan uusien sisältöjen kehittämiseen digitaaliseen televisioon tulisi panostaa jo nyt. Julkinen sektori voisi edistää omien palvelujensa esiin tuomista vuorovaikutteisilla sovellutuksilla, jolloin ne nykyisten palvelumuotojen lisäksi olisivat saatavilla sellaistenkin ihmisten kodeissa, joilla ei ole tietokonetta.

Liikenneministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan neljännen digiverkon käyttöä ja erityisesti millaisia uusia sisältöpalveluja digitaalisen verkon kautta voitaisiin välittää, millaisia teknologioita siinä voitaisiin soveltaa ja miten verkkoa käytettäisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Joko talvi alkoi? Lukija kuvasi valkoista maata Varsinais-Suomessa – Meteorologi: ”Kuuluu kesään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää