Digitoday

Tietotekninen kehitysyhteistyö vielä suunnitelmien tasolla

Julkaistu:

Tietoyhteiskuntaa pyritään rakentamaan kehitysmaihin kehitysyhteistyövaroin. Suurin osa hankkeista on vasta suunnitteilla.
Tietoyhteiskuntaa pyritään rakentamaan kehitysmaihin kehitysyhteistyövaroin. Suurin osa hankkeista on vasta suunnitteilla.

Tietoyhteiskuntaan ja tietotekniikkaan liittyvä kehitysyhteistyö ei juurikaan näy kansainvälisissä tai kansallisissa kehitysyhteistyötilastoissa, vaikka erilaisia käytännön hankkeita on eri puolilla maailmaa jo ehditty toteuttaa. Suurimmaksi osaksi ollaan kuitenkin vasta ajatusten ja suunnitelmien tasolla.

Suomella on kehitysyhteistyötä varten mietitty tietoyhteiskuntavisio, mutta sitä ei ole vielä käytännössä juuri päästy toteuttamaan.

Ulkoministeriön kehitysyhteisötyöosaston talousneuvonantaja Tuukka Castrén odottaa Genevessä ensi vuonna järjestettävältä World Summit For Information Society -konferenssilta ja sen valmisteluprosessilta paljon. Konferenssissa kaikki asianosaiset eli kehitysmaat, teollisuusmaat, yritykset ja kansalaisjärjestöt pääsevät kertomaan, mitä ne haluavat, mitä ne ovat valmiita tekemään ja mitkä asiat ovat kustakin tärkeitä.

"Tällä hetkellä tilanne on vähän hakusessa: meillä on katto korkealla ja seinät levällään. Ajan mukanaan tuomaa kokemusta tietoyhteiskunnan kehittämisestä kehitysmaissa ei vielä ole, eikä meillä ole vielä valmista yhteistyöverkostoa esimerkiksi suomalaisten IT-yritysten ja asiantuntijoiden joukossa. Metsä- ja vesialan yritysten kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo pitkään, mutta IT-alan yritykset ovat uusia kumppaneita."

Runsaasti julkisen sektorin hankkeita toteuttanut TietoEnator voisi olla yksi mahdollinen IT-kehitysyhteistyön käytännön toimija. TietoEnatorin julkisen sektorin liiketoiminta-alueen viestintäjohtaja Anna Vuolanen vahvistaa kuitenkin Castrénin näkemyksen tilanteesta.

"Kehitysyhteistyönä tehtäviä hankkeita kohdemaissa meillä ei ole", Vuolanen sanoo. "Asia on kuitenkin tärkeä ja mielenkiintoinen".

Tekniikka ei ole itseisarvo

Suomalainen kehitysyhteistyö on muuttunut sitten 1970-luvun, jolloin kehitysmaihin vietiin lähinnä erilaisia koneita ja urakoita miettimättä aina juurikaan sitä, mitä maa itse mahdollisesti tarvitsisi tai haluaisi. Nykyään kehitysyhteistyötä tehdään entistä harvemmissa maissa, mutta entistä syvemmin. Tarkoitus on nimenomaan tukea paikallisia hankkeita.

Kehitysyhteistyö on määritelty osaksi Suomen virallista ulkopolitiikkaa, ja sen tavoitteena on köyhyyden vähentäminen. Kehitysyhteistyövaroja on lisäksi yhä enemmän suunnattu ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja demokratian edistämiseen sekä oikeusvaltion ja hyvän hallinnon tukemiseen.

Suomi rahoittaa myös laajempiin ohjelmiin liittyviä hallinnon tukihankkeita, jotka edistävät hyvän hallinnon juurtumista ja kehittävät tietoyhteiskuntaa. 2001 Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön merkittävimmät kumppanimaat olivat Mosambik, Tansania, Jugoslavia ja Nicaragua.

"Tietotekniikka on kehitysyhteistyössä väline, ei itseisarvo. Mieluummin puhunkin tietoyhteiskuntakehityksen tukemisesta. Julkishallinnon tietotekniikkaa kehittämällä pystytään vaikuttamaan myös isompiin asioihin, koska kehitysmaissa infrastruktuuri on ylipäätään heikko", Castrén linjaa.

Julkishallinto tarvitsee tietojärjestelmiä

Julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, joiden mukaan kehitysmaihin ei ole mitään järkeä viedä tietotekniikkaa niin kauan kuin ihmisiltä puuttuu perusasioita, kuten puhdasta vettä. Castrén ei ole samaa mieltä.

"Puhdasta vettä ja tietoyhteiskuntaa on aivan turha asettaa vastakkain. Kehitysyhteistyön pääasiallisin tarkoitus on kuitenkin vähentää köyhyyttä ja luoda ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua. Köyhyyden vähentäminen onnistuu kehittämällä kansallisia valmiuksia kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja tietoyhteiskuntaa."

"On naiivia ajatella, ettei mitään voi eikä kannata tehdä ennen kuin kaikilla on esimerkiksi puhdasta vettä. Julkisen hallinnon vahvistaminen palvelee loppujen lopuksi myös yhteiskunnan vesihuoltoa. Julkishallinto ei voi toimia tehokkaasti ilman toimivia tietojärjestelmiä. Tietojärjestelmiä pitää kehittää rinnakkain talouselämän kehittämisen ja sosiaalisen kehityksen kanssa."

Tavoitteena avoin kansalaisyhteiskunta

Suomi on kansainvälisessä keskustelussa puhunut avoimen kansalaisyhteiskunnan puolesta. Käytännössä tällaisen yhteiskunnan toteutuminen vaatii tietotekniikkaa, mutta pelkkä tekniikka ei riitä, vaan laajoille kansanjoukoille täytyy luoda mahdollisuuksia käyttää sitä.

"Ei Internet tai tietokone tietenkään ratkaise esimerkiksi koulutuksen kaikkia ongelmia. Maailmalla on kuitenkin runsaasti esimerkkejä siitä, että tieto huonosti kansalaisiaan kohtelevien hallitusten teoista leviää Internetissä. Edistämällä tiedonvälitystä edistämme myös kansalaisyhteiskuntaa", Tuukka Castrén sanoo.

Suomelle on Castrénin mukaan tärkeää edistää tietoyhteiskuntaa kehitysmaissa "tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti".

"Tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus" tarkoittavat sitä, että tietoyhteiskuntaa kehitettäessä kiinnitetään erityistä huomiota naisten ja tyttöjen osallistumiseen. Tärkeää on myös se, että tietoyhteiskuntaa pyritään rakentamaan yhtä lailla maaseudulle kuin kaupunkiin. Sekä yhteiskuntaluokkien että valtaväestön ja mahdollisten etnisten vähemmistöjen väliset rajat pitäisi tietoyhteiskuntakehityksessä pystyä kumoamaan edes osittain.

Aloitteita riittää, käytännön toteutukset vähissä

"Tietoyhteiskunta kehitysyhteistyön kohteena on ajankohtainen. Erilaisia aloitteita tulvii joka puolelta. Niitä tulee sekä kumppani- että rahoittajamailta, YK-järjestöiltä, alueellisilta kehityspankeilta, Maailmanpankilta ja kansalaisjärjestöiltä", Castrén sanoo.

"Hankkeista ei tule olemaan pulaa sitten, kun käytännön työhön päästään. Tämä on vähän kuin ketsuppipullo: täynnä tavaraa, ja kun vähän ravistaa, niin johan alkaa tulla."

"Vaikka käytännön työn toteuttaminen ei ole vielä täysin selvillä, lähestymistapamme on oikea. Tietotekniikka on väline, jonka avulla tietoyhteiskuntaa kehitetään", Castrén sanoo. Hänen mielestään käytännön työ olisi selkeintä aloittaa tukemalla kansallisten tietoyhteiskuntastrategioiden valmisteluja ja pyrkiä edistämään kansallista tietoyhteiskuntakeskustelua esimerkiksi parlamenteissa.

"Kansalaisten saaminen mukaan keskusteluun näkyisi strategioiden sisällössä. Suomi edistäisi mielellään kansalaiskeskustelua, koska sen puolesta on paljon puhuttu kansainvälisesti."

Yksityinen sektori on perinteisesti ollut mukana suomalaisessa kehitysyhteistyössä. Kehitysyhteistyön ensisijaisena tarkoituksena on tukea kumppanimaan yhteiskunnan kehitystä eikä rahoittajamaan työllisyyttä.

"Kumppanimaan infrastruktuurin vahvistumisesta voi kuitenkin olla hyötyä myös rahoittajamaan yksityiselle sektorille, sillä vahvistuminen voi edistää kauppaa ja poikia muutakin kuin tavarantoimituksia", Castrén muistuttaa.

"Kehitysmaakauppa ei ole riskitöntä liiketoimintaa. Markkinat ovat yleensä pienet, mutta riskit suuret. Valtio voi olla mukana varmistamassa, että yhteistyö paikallisen julkisen vallan kanssa sujuisi mahdollisimman kitkattomasti ja yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti. Myös kumppanimaan yksityiselle sektorille on varattu hankkeissa rooli."

Avoimen koodin ohjelmilta odotetaan paljon

Tieto- ja kansalaisyhteiskunnan lisäksi Suomi voisi puhua maailmalla avoimen lähdekoodin ohjelmistojen puolesta. Niillä on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen tuottajan Juha Rekolan mukaan paljon etuja puolellaan.

"Avoimen lähdekoodin ohjelmistot ja käyttöjärjestelmät eivät välttämättä ole täysin ilmaisia, mutta hinnat ovat joka tapauksessa kaupallisia tuotteita halvempia. Länsimaissakin on yksityishenkilöillä vaikeuksia maksaa kaupallisten ohjelmistojen hintoja. Yrityksetkään eivät enää mukisematta suostu maksamaan mitä tahansa."

Rekolan mukaan monien kehitysmaiden hallitukset ovat ryhtyneet selvittämään, olisiko julkisen hallinnon tietojärjestelmät mahdollista siirtää toimimaan Linuxilla.

"Hinnan lisäksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla on puolellaan vapaus: lähdekoodi on julkinen ja muokattavissa. Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen yleistyminen vähentäisi myös piraattikopioiden käyttöä, mikä on kehitysmaissa aika yleistä."

Kieliversiot tärkeitä

Avoimet ohjelmistot ja käyttöjärjestelmät edistävät Rekolan mukaan myös tietotekniikan taitoja kehitysmaissa, joissa on matala peruskoulutuksen taso.

"Avoimet ohjelmistot opettavat, miten tietokone toimii ja miten se

Koska lähdekoodi on vapaasti muokattavissa, ohjelmista voi tehdä erilaisia kieliversioita.

"Kieliversiot ovat kehitysmaissa tärkeitä, koska monissa kehitysmaissa puhutaan valtakielen lisäksi useita muitakin kieliä."

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat Rekolan mukaan selvästi yleistyneet kehitysmaissa.

"Avoimet ohjelmat ovat usein kehitysmaissa ainoa laillinen vaihtoehto, sillä toinen vaihtoehto ovat sitten piraattikopiot."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. 6

      Hillary Clinton lupaa kertoa, mitä presidentinvaalikampanjassa todella tapahtui

    7. 7

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö seuraavat Olavinlinnassa oopperaa

    9. 9

      Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

    10. 10

      Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö seuraavat Olavinlinnassa oopperaa

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö seuraavat Olavinlinnassa oopperaa

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. Näytä lisää