Digitoday

Valikko

TietoEnator kärsi heikoista markkinoista

"Markkinakehitys katsauskaudella jatkui vuoden ensimmäisen puoliskon mukaisesti edelleen heikkona. Uusien ratkaisujen ja henkilötyön myyntiin painottuvien palvelujen kysyntä oli vähäistä. Yleisen taloudellisen epävarmuuden vuoksi asiakkaat käynnistivät myös suhteellisen vähän uusia, suuria hankkeita", TietoEnatorilta luonnehditaan osavuosituloksen yhteydessä.

Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto ennen liikearvojen poistoja oli 27,5 miljoonaa euroa, kun se vielä vuosi sitten oli 31,5 miljoonaa euroa. Yhdeksän kuukauden liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä oli viime vuonna 99,6 miljoonaa euroa ja tänä vuonna 90,6 miljoonaa euroa.

Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 11 prosenttia ja oli 285,1 miljoonaa euroa. Yhdeksän kuukauden liikevaihto kasvoi samoin 11 prosenttia ja oli 912,9 miljoonaa euroa.

Maantieteellisesti yhdeksän kuukauden liikevaihdon muutos oli paikallisissa valuutoissa Suomessa 17 prosenttia, Ruotsissa -6, Norjassa 9, Tanskassa 7 ja Saksassa 9 prosenttia.

Pankki- ja finanssisektorin osuus kokonaisliikevaihdosta oli 26 prosenttia (aiemmin 23), tietoliikenteen 13 (13) ja julkisen sektorin 24 prosenttia (25). Metsäteollisuuden osuus liikevaihdosta oli 6 ja energiasektorin 5 prosenttia.

TietoEnatorin mukaan tietoliikennetoimialan heikko tilanne sekä rahoitusalan ratkaisujen ja henkilöstö- ja talousohjauksen järjestelmien lisenssimyynnin lasku vaikuttivat tulokseen kielteisesti vuoden 2002 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana.

Rekrytointi oli edelleen alhaisella tasolla. Henkilöstön määrä nousi viime vuoden 10 314:stä syyskuun loppuu mennessä 11 587:ään.

Syyskuussa Ericssonin kanssa tehdyn kumppanuussopimuksen seurauksena TietoEnatorille siirtyy 860 Ericssonin asiakkaiden kiinteiden verkkojen ja matkapuhelinjärjestelmien tuotekehitys- ja ylläpitotehtävissä toimivaa henkilöä. TietoEnator ilmoitti tänään Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksyneen kaupan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    5. 5

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    6. 6

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    7. 7

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    8. 8

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    9. 9

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    5. 5

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    6. Näytä lisää