Digitoday

Tutkimus tarkentaa kuvaa lapsista kameran takana

Julkaistu:

Tutkijat jakoivat kertakäyttökameroita lapsille ja nuorille viidessä Euroopan maassa saadakseen selville, mitä jälkikasvu kuvaa ja mitä se kuvissaan näkee.
Kuvaaminen tulee yhä lähemmäs arkea, kun kamera on aina mukana siellä, missä kännykkäkin. Ja kuvaaminenhan ei ole vain aikuisten huvia! Britanniassa onkin juuri sopivasti käännetty katseet kuvaajan ja kuvan suhteeseen lasten ja nuorten näkökulmasta. Mielenkiintoista on muun muassa se, että tietyssä iässä ihmiset näyttävät väistyvän kuvista.

Ymmärtääkseen paremmin lasten ja nuorten suhdetta kuvaan ja kuvaamiseen, Lapset valokuvaajina -hankkeen tutkijat ovat tutustuneet yli 1500 valokuvaan. Otokset ovat peräisin kertakäyttökameroista, jotka jaettiin 7-15 -vuotiaille lapsille ja nuorille vapaaseen käyttöön yleensä viikonvaihteeksi. Kuvat ottaneita lapsia myös jututettiin pienryhmissä.

Tutkimusta tehtiin brittilasten ohella myös puolalaisten, espanjalaisten, ruotsalaisten ja ranskalaisten koululaisten parissa. Mukana oli yhteensä parisataa lasta ja nuorta.

Sosiaalisuus ei kulje mukana suoraviivaisesti
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikenikäiset tutkimukseen osallistuneet ottivat kuvia myös ihmisistä, mutta kohteet vaihtelivat: pienimmät lapset kuvasivat perheenjäseniään kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kavereitaan. Kun kuvattu oli kaveripiiristä, hän esiintyi kuvassa todennäköisemmin yksin kuin muiden kanssa, kun taas 15-vuotiaiden otoksissa tavataan yleensä kaveriporukoita. Näiden nuorten kaverikuvissa vastakkainen sukupuoli esiintyi kuitenkin harvemmin kuin kuvaajan oma.

Yllättävää kyllä, kehitys ihmisten kuvaamisessa ei kulkenutkaan suoraviivaisesti. Tutkimuksessa 11-vuotiaat näyttivät kuviensa kautta katsottuna jopa epäsosiaalisilta. Heidän kuvissaan siis oli paljon maisemia ja fyysistä elinympäristöä ilman ihmisiä. Myös lemmikkieläimet tulivat voimakkaasti mukaan kuviin tässä iässä.

Nuorimmille kuva on läpinäkyvä

Lasten kuvasuhteessa ikä näkyi muun muassa niin, että nuorimmat pääsääntöisesti pitivät kuvista ennen muuta niiden sisällön perusteella.

Kuvaustekniset ja esitystapaan liittyvät seikat alkavat kiinnostaa lapsia vasta myöhemmin, kun kuvat aletaan nähdä itsenäisinä esteettisinä objekteina. Nuorimmille kuvat ovatkin tutkimuksen mukaan läpinäkyviä luonteeltaan - ikään kuin portteja maailmaan, josta ne kertovat. Kuvaa tarkasteltaessa itse kuvaustilanne siis on heidän näkemyksissään läsnä vahvemmin kuin myöhemmissä vaiheissa.

Tutkimuksen katsotaan osaltaan todistavan väitteet, joiden mukaan lapsille kuvaaminen olisi osaltaan tapa määritellä ympäröivää maailmaa ja ottaa sitä haltuun olennaisilta osin. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, ettei tuloksia tule tässä vaiheessa ymmärtää lopullisiksi vaan paremminkin jatkotutkimuksen perustaksi.

Tutkimuksen tekijöihin kuuluvat Birminghamin yliopiston ohella National Museum of Photography, Film & Television, Kodak ja joukko eri maissa toimivia yhteistyökumppaneita. Hankkeella on omat verkkosivut osoitteessa www.cap.ac.uk

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    4. 4

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    7. 7

      Bussiyhtiön toimitusjohtaja työnseisauksesta: ”Ihmettelen tilannetta kovasti”

    8. 8

      Vexi Salmi täyttää 75 vuotta – lopetti vuosikymmeniä kestäneen tupakoinnin ja kapakoissa notkumisen: lääkärin sanat pysäyttivät

    9. 9

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    10. 10

      Jokereille karmeat yli 40 miljoonan euron tappiot KHL-seikkailusta: ”Omistajat ovat sopineet ratkaisusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    6. 6

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    10. 10

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    4. 4

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. Näytä lisää