Digitoday

Valikko

e.Finland kääntää Suomesta myös karuja it-tarinoita

Julkaistu:

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke ry:n, Tekesin, Sitran sekä ulkoasiainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä valtiovarainministeriön konsortio ei kursaile turhaa tuottaessaan englanninkielistä e.Finland ?portaalia, joka esittelee suomalaisen tietoyhteiskunnan eri puolia vuoteen 2004 saakka. Verovaroja web-palvelu nielee vajaat miljoona vanhaa markkaa vuodessa.
Esimerkiksi Sonera Oyj:n ikävät umts-sekkailut Saksassa on käännetty laajan konsortion e.Finland-palvelussa englanniksi, ja tiedotettiin keskiviikkona koko maailmalle.

e.Finlandin julkilausuttu päämäärä on syventää tietoa Suomesta. Tapaus Sonerassahan sananmukaisesti "?tulevaisuus on toteutunut jo tänään"

e.Finland-palvelu on suunnattu esimerkiksi kansainvälisille tietoyhteiskuntatutkijoille, ulkomaisille sijoittajatahoille, joita kiinnostaa suomalaisen tietoyhteiskunnan ja -tekniikan viime vuosien voittokulku. Palvelun on määrä tavoittaa myös Suomen edustustot ulkomailla.

s.Finalandin repertuaari käsittää teemat viranomaispalveluista, terveyden- ja ympäristönhuollon informatiikasta sähköisestä liiketoiminnasta langattomaan viestintätekniikkaan sekä tieto- ja viestintätekniikan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Sivuille luvataan toimittaa artikkeleita, uutisvirtaa ja tilastoaineistoa näistä aihe-alueista.

e.Finlandin ongelma näyttäisi olevan sen ympäripyöreys ja kaiken kattavuus. Mukana organisaatiossa on melkein kaikki maan ja taivaan väliltä.

Ilman perusteellista tutkivaa journalismia ja vertailevia yhteenvetoja jäänee epäselväksi esimerkiksi e.Finland -palvelun yhteydet Virtual Finlandiin tai e-Finland.org-palveluun.

Ei yhteyttä e-Finland.org -palveluun

e.finland.fi-palvelun sivulta löytyy linkki virtual.finlad.fi-palveluun, josta taas yhteys ulkoministeriöön.

- Tuota noin, tämä on hieman monimutkaisempi juttu, kommentoi Leena Mikkonen ulkoministeriön julkaisuyksiköstä.
Jonkin ajan kuluttua Mikkonen opastaa Tiekeen, jossa tuotetaan e.Finlandin toimituksellinen sisältö:

- e-Finland.org –palveluun meillä ei ole mitään yhteyttä, mutta kylläkin Vitrual Finland -palveluun ja Suomi.fi –portaaliin, kertoo Tiekessä työskentelevä e.Finlandin toimituspäällikkö Helena Roine-Taylor.

Roine-Tailorin mukaan e.Finlandin budjetti koostuu eri ministeriöistä ja valtiollisista tutkimuslaitoksista virtaavista pienistä puroista. Tälle vuodelle e.Finlandiin on budjetoitu runsas 140 000 euroa sekä ensi vuodelle ja vuodelle 2004 molemmille on luvassa 137 000 euroa.

- Tämä projektisuunnitelma kestää vuoden 2004 loppuun. Palvelu on tarkoitetu pysyväksi, Roine-Taylor toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Texasilaisäidille syyte lasten kuolemista: Lukitsi 2-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan piinaavan kuumaan autoon ”opetukseksi”

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    9. 9

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää