Digitoday

Valikko

HP:n palvelinmyynti kääntymässä ylämäkeen

Julkaistu:

Compaq-fuusion vuoksi yli kahden miljardin euron nettotappion viime vuosineljänneksellä tehnyt Hewlett-Packard odottaa kuluvalla neljänneksellä apua tallennusjärjestelmistä ja palvelimista. Yhtiön mukaan fuusiota ennen epäröineet asiakkaat ovat alkaneet ostaa ja myynti vetää nyt jonkin verran touko-heinäkuuta paremmin.

Viime jaksolla palvelimia ja tallennusjärjestelmiä myyvä Enterprise Systems Group oli toinen HP:n eniten tappiota tehneistä yksiköistä. Se kattoi viidenneksen liikevaihdosta. Yksikön liikevaihto vajosi viime vuodesta 22 prosenttia ja tappiot kaksinkertaistuivat.

HP ei kuitenkaan osaa myynnin nousemisesta huolimatta arvioida, milloin yksikkö voisi kiivetä nollaan tai voitolle. Kuluja aiotaan viilata, eivätkä irtisanomisetkaan ole yhtiön mukaan poissuljettu vaihtoehto. Yksikön johtaja Janice Chaffin ei kuitenkaan uskalla odottaa myynnin lähtevän rajuun kasvuun joulumarkkinoilla, joilla myynti on perinteisesti ollut vahvaa.

"Rajua nousua on ennustettu tällekin neljännekselle, mutta sellaisesta emme ole nähneet merkkejä. Uskomme vasta, kun näemme", kertoi Chaffin uutistoimisto Reutersille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      ”Mieheni meni kihloihin 10 vuotta nuoremman kanssa, kun olimme vielä naimisissa”

    8. 8

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    3. 3

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    4. 4

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    5. 5

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    6. 6

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    7. 7

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    8. 8

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    9. 9

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    10. 10

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. Näytä lisää