Digitoday

Valikko

Ampiainen otsikossa pistää silmään

Uutiskriteerit on taidettu uusia sitten viime hokeman: nyt aiheen antavat jo pistävät ampiaiset, kun ennen piti miehen purra koiraa. Mutta kuinka kesyttää netin keskusteluryhmiin pesiytynyt anonyymi puska-ampuja, joka ei vierasta vastapuolensa nimen lausumista?
Mennyttä mediaviikkoa ovat leimanneet hyökkäykset ja niiden uhka. Uutisina niillä tietysti on iskevämpi luonne kuin vaikkapa Maailman elintarvikeohjelman (WFP) laskelmilla, joiden mukaan eteläisessä Afrikassa jopa 13 miljoonaa ihmistä on lähikuukausina nälkäkuoleman partaalla.

Tällaista hurjaa, mutta kuitenkin kaukaista ja pitkäkestoista kriisiä on vaikea verrata siihen uhkaan, jota esimerkiksi meillä Suomessa on viime päivinä koettu. Ampiaisparvihan oli peräti etusivun (Iltasanomat 9.9.) juttu, kun se hyökkäsi savonlinnalaisen sairaalan osastolle.

Paitsi että ilmassa oli parvi, oli siinä uutisen mukaan myös uhkaa: allergikoille pistos voisi olla vaarallinen. Vain yhtä torjunta-apuun kutsutuista palomiehistä ampiainen kuitenkin pisti, ja "?hän sai siihen lääkityksen osaston hoitajilta"?.Taas on tilaisuus oppia jotain uutta uutta journalistiikasta: enää siis ei miehen tarvitse purra koiraa, jotta tapaus täyttäisi uutiskriteerit!

Menikö joku metsään?

Miten luonnosta onkaan tullut mediassa näin luonnottoman uhkaava? Meneekö joku metsään, kun ampiaisen potentiaalisen piston uhka sairaalassakin on näin pelottava asia?

Kysymykseen vastaa Helsingin Sanomat (11.9.) pikku-uutisella, johon antoi aiheen päiväkotilasten iltapäiväkävely. Joku astui matkalla ampiaispesään tai tönäisi sitä. Muutama lapsi sai pistoksen. Hälytetyn ambulanssin apua ei kuitenkaan tarvittu.

Kun kyseessä on elämä ja kuolema, median suoma huomio on toki paikallaan. Ja kuten tunnettua, pieni pistoskin voi koitua kohtalokkaaksi – olipa asialla ampiainen tai vaikka huumeruisku. Ampiaispesän töytäisyssä vain on vaikea nähdä uutista, ja tästä otan omin luvin asiakseni syyttää tai kiittää erästä mainosklassikkoa. Siinä muuan ukko tulee sanoneeksi paljonkin meistä ruuhkasuomalaisista luontokappaleista esittäessään jäljittelemättömän tulkinnan repliikistä: "?Mitä sinä etelän mies huidot?"?

Puska-ampujain kerho kasvaa

Uhkaajasta on viestinyt äskettäin toimittajille myös eräs yritys. Puhe ei nyt ole kuitenkaan Sonerasta, vaikka itse asia onkin sama: taistelu nimettömiä nettiväitteitä vastaan.

Sähköpostia toimittajille lähettäneestä yrityksestä ja sen työntekijästä on kirjoitettu toukokuusta saakka mitä erilaisimmilla netin keskustelupalstoilla. Kirjoituksia asianosainen kutsuu "?herjaaviksi ja perättömiksi"?. Kiusattu nainen olisikin nyt valmis haastatteluun omalla nimellään – muun muassa osoittaakseen, että hän todella on olemassa. Nettiväitteiden mukaan häntä ei kuulemma tunne väestötietojärjestelmäkään. Niin ikään kiusaaja on kertonut verkossa "?asiakkaiden"? kannelleen yrityksestä kuluttajaviranomaisille. Selvittelyjen jälkeen monikossa on kuitenkin voitu puhua vain nimistä, joita ilmaissähköpostipalvelua käyttänyt viestien lähettäjä on itselleen keksinyt.

Hyökkäys on ainut puolustus?

- Kukaan ei ole sekaantunut asiaan tai yrittänyt selvittää asian oikeaa laitaa, kun tämä todellinen rikollinen on levitellyt valheitaan netissä, yrityksen edustaja huokaa viestissään, vaikka poliisi jo onkin ottanut asian hoitaakseen ja keskustelupalstojen ylläpitäjätkin ovat lähes poikkeuksetta siivonneet viestejä sivuiltaan.

Ongelma ei ole edes siinä, että hyökkäykset tulisivat nimettömältä taholta, sillä puhelimessa uhri kertoo tuntevansa häirikön. Kiusaajan nimeä yhdistettynä tekoon, jonka vuoksi yritys on hänet jo aiemmin haastanut oikeuteen, ei kuitenkaan sovi julkistaa niin kauan kuin kiusaaja on virallisesti vain teoistaan epäilty. Toisen osapuolen nimellä ei ainakaan netissä tunnu suojaa olevan.

Mutta eikö tuollainen huhuilu ja huhujen kiistäminen olekin tuttu kuvio jo juorumediasta? Nyt se vain lähestyy jo tavallisten kansalaistenkin arkea tavalla, joka ei tee oloa turvalliseksi. Maineenpesukoneiden kysynnän voisi ennustaa kasvavan, mikäli sellaisia vain valmistettaisiin. Onko tässä piankin käännyttävä siihen uskoon, että sähköisen viestinnän aikakaudella vain ennakoiva hyökkäys on ainut hyvä puolustus?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. 6

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    7. 7

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Krp jahtaa Suomen vaarallisimpia nettipedofiileja – ”Emme ole löytäneet heitä vielä”

    10. 10

      Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. Näytä lisää