Digitoday

Valikko

Porilaisnainen selvisi kirpputoripiratismista ehdollisella tuomiolla

Julkaistu:

Porin ja Rauman kirpputoreilla laajaa laittomasti valmistettujen tuotteiden kauppaa käynyt 1950 syntynyt porilaisnainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa torstaina neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Noin 67 000 euron tulot myynnillään saanut nainen velvoitettiin maksamaan korvauksia yhteensä yli 26 000 euroa, mutta nainen on todettu ulosotossa varattomaksi.

Nainen oli myynyt erilaisia laittomasti valmistettuja piraattitallenteita ja tuoteväärennöksiä. Useat kymmenet tavaramerkkien omistajat, elokuva- ja levy-yhtiöt sekä pelitalot vaativat hänelle rangaistusta.

"Tämä laaja piraattimyynti on hyvä esimerkki kirpputoreille pesiytyneestä ammattimaisesta harmaasta taloudesta", kommentoi varatuomari Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta.

Poliisi ja tulli takavarikoivat tuomitun naisen hallusta lähes 50 jätesäkillistä erilaisia piraattituotteita. Nainen oli hankkinut myytävät tavarat viikoittaisilta Viipurin matkoiltaan. Nainen oli antanut myös muille linja-auton matkustajille toimeksiantoja tuoda tavaraa rajan yli Suomeen. Näin tuonti onnistuttiin pitämään

Takana sakkotuomi piratismista

Nainen oli jo vuonna 1999 jäänyt kiinni piraattitallenteiden luvattomasta myynnistä. Tällöin Porin käräjäoikeus tuomitsi hänet tekijänoikeusrikoksesta sakkoihin ja takavarikoidut CD-levyt hävitettiin.

Kiinnijäänti ei kuitenkaan lopettanut naisen toimintaa. Myyntiin tarkoitettuja piraattituotteita takavarikoitiin uudelleen vuosina 2000 ja 2001. Laittoman toiminnan laajuutta kuvaa se, että saamansa tuomion jälkeen kirpputorimyynnin tulot olivat yli puoli miljoonaa markkaa kymmenessä kuukaudessa.

Vilkkaimpana kuukautena kirpputoreilla saavutettu liikevaihto ylitti 85 000 markkaa. Käräjäoikeudessa nainen kertoi, että liikevaihdosta korkeintaan 30 prosenttia olisi muodostunut tuoteväärennöksistä. Esitutkinnassa nainen oli kertonut, että 80 prosenttia myyntituloista oli peräsin tuoteväärennöksistä.

Nainen väitti poliisin johdatelleen häntä kuulusteluissa. Käräjäoikeus ei pitänyt naisen käräjäoikeudessa muuttamaa kertomusta uskottavana. Suurista myyntituloista huolimatta nainen on todettu ulosotossa äskettäin varattomaksi.

Kotilaisen mukaan naisen harjoittama toiminta tuo myös selkeästi esiin tämänhetkisen lainsäädännön puutteet. "Tulli on hampaaton tämän ongelman edessä", toteaa Kotilainen.

"Piraattitallenteiden yksityinen maahantuonti kiellettävä"

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta muistutetaan, että toukokuussa mietintönsä julkaissut Tekijänoikeustoimikunta esitti mietinnössään yhä kasvavan piraattiongelman ratkaisuksi sääntöä, jonka mukaan kuluttaja saisi tuoda omaan yksityiseen käyttöönsä kultakin matkaltaan aina maksimissaan kymmenen piraattitallennetta.

Oikeudenhaltijoita edustavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen mukaan on positiivista, että viranomaiset tunnustavat nykyisellään ongelman vakavuuden, mutta Kotilaisen mukaan toimikunnan esittämä lääke ei sellaisenaan pure.

Oikeudenhaltijoiden mielestä rikoslain yleinen periaate, jonka mukaan varastetusta tavarasta hyötyminen on kiellettyä tulee ulottaa koskemaan myös henkistä omaisuutta; piraattitallenteiden maahantuonti on rinnastettava varastetun tavaran ostamiseen ja sitä kautta kielletyksi toiminnaksi.

Oikeudenhaltijoiden mielestä ehdotusta tuleekin muuttaa siten, että piraattitallenteiden yksityinenkin maahantuonti kielletään kokonaisuudessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Roope Salmiselta superyllätys kesken keikan – näin hän kommentoi itse tempaustaan: ”Jengi hullaantui Salmisesta”

    8. 8

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kari havahtui yöllä rantahotellissa maanjäristykseen: ”Heräsin, että mitä helvettiä” – hotellin pihalla odotti järkyttävä näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. Näytä lisää