Digitoday

Valikko

Suomen it-palvelumarkkinoilla kasvua 14 %, Ruotsissa vain 6 %

Julkaistu:

Suomen tietotekniikkapalvelumarkkinat olivat arvoltaan noin 1,7 miljardia euroa vuonna 2001, missä oli kasvua vuodesta 2000 noin 14 prosenttia. Kasvu oli kovempaa kuin IDC vuosi sitten ennusti. Tämän vuoden alussa kasvu on pysynyt edelleen vahvana.
Talouskasvun hidastuminen näyttää kuitenkin kestävän ennakoitua pidempään, joten IDC arvioi it-palvelujen kysynnän laskevan loppuvuodesta ja yhä hidastuvan vuonna 2003.

- Vuoden 2003 lopulla odotamme kysynnän kääntyvän paremmaksi. Arviomme mukaan Suomen it-palvelumarkkinat kasvavat tänä vuonna 11 prosenttia ja ensi vuonna vain seitsemän prosenttia, korstetaan IDC:stä.

Vuosien 2001-2006 aikana IDC ennustaa tietotekniikkapalvelumarkkinoiden kasvavan keskimäärin yhdeksän prosenttia vuosittain. Taantuma ja yli tarjonta on vaikuttanut voimakkaasti Ruotsin it-palvelumarkkinoihin joka kasvoi vain kuusi prosenttia vuonna 2001.
Verrattuna muihin Pohjoismaihin Suomen it-palvelumarkkinat ovat hyvin keskittyneet, 15 suurimman yritysten hallitessa jopa yli 80 prosenttia markkinoista. Esimerkiksi Ruotsissa 15 suurimman yrityksen yhteenlaskettu markkinaosuus on vain 52 prosenttia, joten kilpailu on kovempaa Ruotsissa.

TietoEnator vahvisti edelleen it-palvelumarkkinaosuuttaan Suomessa vuonna 2001 nousten jo noin 31 prosenttiin. Seuraavaksi suurin palvelutalot olivat Fujitsu Invia. IBM kipesi kolmannelle sijalle pudottaen Novo Groupin neljänneksi. Erityisesti Suomen 15 suurinta yritystä kasvattivat markkinoita, 15 suurimman yrityksen it-palveluliikevaihdon kasvu oli keskimäärin 16 prosenttia.

Ei taantumavaikutusta

Suomen palvelumarkkinoihin ei ole IDC:n mukaan vielä vaikuttanut maailmantalouden taantuma, itse asiassa markkinoiden kasvu kiihtyi vuodesta 2000. Suomessa kasvuun on erityisesti vaikuttanut suuret ulkoistukset ja it-palveluyritysten tekemät it-yksiköiden ostot asiakkailtaan, esimerkiksi TietoEnator osti Partekin it-yrityksen Parcompin ja hankki myös enemmistöosuuden Tietokeskosta.

Ulkoistusmarkkinoilla on nähtävissä kilpailun lisääntymistä ja hintojen laskun paineita, kun myös perinteiset konsulttitalot sekä teknologiayritykset ovat alkaneet panostaa enemmän ulkoistusmarkkinoihin, esimerkiksi HP:n, Accenturen ja Cap Gemini Ernest & Youngin kiinnostus ulkoistuspalvelujen tarjontaa kohtaan on lisääntynyt.

Lisäksi Suomen markkinoille rantautui myös CSC, yksi maailman suurimmista it-palvelutaloista, joka on vahva ulkoistusmarkkinoilla.

Projektityyppisten it-palvelujen, kuten esimerkiksi järjestelmäintegraatio, konsultointi ja räätälöityjen ohjelmistojen kehitys, kysyntä on alkuvuoden aikana hidastunut ja näyttää edelleen hidastuvan kun taas ulkoistus jatkaa kasvua yritysten etsiessä kustannussäästöjä. Myös sähköisen laskutuksen ratkaisujen kysyntä kasvaa voimakkaasti samasta syystä.

Nämä tiedot ovat IDC:n uudesta pohjoismaisesta tutkimuksesta, joka kattaa it-palvelumarkkinat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    6. 6

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    9. 9

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    10. 10

      Näin O.J. Simpson tienasi vankilassa ollessaan – velkaa kymmeniä miljoonia, mutta rahoihin ei voi koskea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    6. Näytä lisää