Digitoday

Valikko

TheStreet.com ja CBSNews irtisanomispuuhissa

Julkaistu:

Talousuutislähde TheStreet.com irtisanoo työntekijöistään viidesosan. CBSNews karsinee vakituisten työntekijöidensä joukosta joka neljännen.
TheStreet.com ilmoitti keskiviikkona joutuvansa säästösyistä irtisanomaan 40 henkilöä eli noin 20 prosenttia työvoimastaan. Viimeksi henkilöstö keveni viidenneksellä marraskuussa. Tällöin myös yhtiön Britannian toiminnot lopetettiin.

CBSNews puolestaan aikoo irtisanoa noin neljäsosan täyttä päivää tekevästä henkilökunnastaan ja leikata myös osa-aikaisten työntekijöiden käyttöä.

Kokopäivätoimisia työntekijöitä CBS Newsin nettiyksikössä on noin viisikymmentä. Tarkkaa irtisanomisten laajuutta yhtiö ei vielä keskiviikkona kertonut.

Keskiviikkona Yhdysvaltain uutislähteet kertoivat myös mediayhtiö Dow Jones & Co. Inc.:n irtisanomisista. Laskelmien mukaan se on vähentänyt viime kuukausina työvoimaansa kaikkiaan noin kahdellasadalla ihmisellä eli parilla prosentilla. Säästösuunnitelmien on arveltu merkitsevän irtisanomisten jatkumista lähiaikoinakin.

Väen vähentäminen on koskenut muun muassa yhtiön lippulaivaa, Wall Street Journal -julkaisua, jonka aluepainoksia kerrotaan viime kuukausina karsitun reippaasti. Maaliskuussa yhtiö lopetti lisäksi yhteisyrityksen varassa toimineen Work.com -portaalinsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Turistiluokassa lentävä miljonääri vinkkaa: Näin voit saada koko penkkirivin itsellesi, ja halvalla

    8. 8

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    9. 9

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    10. 10

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    6. Näytä lisää