Digitoday

Valikko

Intelin uusi 820-piirisarja myöhästyy jälleen

Intel peruuttaa täksi maanantaiksi suunnitellun uuden 820-piirisarjan myyntiin laskemisen, joka olisi mahdollistanut aiempaa kehittyneemmän Rambus-muistin käytön mikroissa. Dellin edustajan mukaan yhtiön tutkijat ovat huomanneet, että koodinimellä Camino tunnettu 820-piirisarja ei ole vielä valmis tuotantoon, minkä vuoksi Intel siirtää jakelua myöhemmäksi. Uuden piirisarjan jakelua on lykätty myös aiemmin, joten uusin lykkäys koskettaa mikromaailmaa syvästi. Mikrovalmistajat ovat jo ilmoittaneet tuovansa markkinoille 820-piirisarjaan perustuvia mikroja, mutta nyt nekin ehkä joutuvat perumaan suunnitelmiaan. PC-valmistajat joutuvat joko jättämään tärkeitä uudistuksia pois uusista tietokoneistaan tai laskemaan myyntiin mahdollisesti vikoja sisältäviä tietokoneita. Intelin piirisarjan ongelma koskee muistin käyttöä. Mikrovalmistajat ovat rakentaneet emolevyille kolme muistipaikkaa Rambus-muistia varten, mutta nyt Intel ilmoitti, että muistipaikkoja saa olla vain kaksi. Intel aikoo siirtää uuden piirisarjan myyntiä kuukaudella eteenpäin lokakuun loppupuolelle samaan aikaan, kun yhtiö julkaisee uuden Coppermine Pentium III -prosessorin. Compaqin edustaja vahvistaa ongelman. Compaq oli suunnitellut julkistavansa tukensa 820-piirisarjalle maanantaina ja tuovansa uudet mikrot myyntiin lokakuun lopussa, mutta nyt nuo suunnitelmat on toistaiseksi peruutettu. Compaq aikoi käyttää Rambusia DeskPro-mikroissaan ja työasemissaan. Myös Hewlett-Packard ehti viime viikolla julkistaa uusia Rambusta käyttäviä työasemia ja yritysmikroja. HP:ltä vain kommentoitiin, että yhtiö tukee Rambusia, kun se tuodaan myyntiin. Analyytikkojen mukaan piirisarjan peruuttaminen vain paria päivää ennen julkaisua on perin hämmästyttävää. Intelin arvellaan tuovan jonkin korjauksen ongelmaan, jotta mikrovalmistajat eivät joudu hylkäämään kaikkia jo tekemiään Rambus-emolevyjä. Intel kieltäytyi kommentoimasta ongelmaa toistaiseksi. 04.06.1999: Rambus-muistien läpimurto epävarma

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    7. 7

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    10. 10

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. Näytä lisää