Digitoday

Valikko

Cisco ykkönen kytkin- ja keskitinmarkkinoilla

Julkaistu:

Markkinatutkimusyritys Dell´Oro Group on tutkinut keskittimien ja kytkimien markkinoita tämän vuoden toisen neljänneksen osalta. Koko markkinoiden arvo nousi viisi prosenttia 2,9 miljardiin dollariin eli noin 16 miljardiin markkaan. Toimitettujen porttien lukumäärä nousi niin ikään viisi prosenttia 34,3 miljoonaan. Suurin osa kasvusta tuli kolmoskerroksen ja gigabitin Ethernet-kytkimistä. Koko markkinoiden kärjessä on Cisco, jonka kasvuprosentti oli 15. Sijoilla seitsemän, yhdeksän ja kymmenen olleet Lucent, HP ja IBM olivat myös suuria kasvajia 13, 10 ja 14 prosentin kasvullaan. Muilla yrityksillä kasvu oli muutama prosentti tai jopa negatiivinen. Näin kävi esimerkiksi kakkosena kokonaismarkkinoilla olevalle 3Comille, joka pieneni kaksi prosenttia. Yksittäisistä ryhmistä kiinnostavia ovat kakkoskerroksen 10/100 -kytkimien markkinat. Tällä saralla Dell´Oro ennustaa kasvua eniten. Segmentin arvo on yhtiön mukaan 6,6 miljardia dollaria tänä vuonna eli lähes puolet koko kakusta. Tällä saralla Cisco on ykkösenä HP:n tullessa perässä. Kolmantena on Cabletron. Suomen markkinoilla tilanne on muutaman viimeisen neljänneksen keskiarvoilla mitattuna Ciscon kohtuullista ylivoimaa. Gigabitin Ethernet -segmentissä Ciscon osuus on 39,9 prosenttia. Toisena on 3Com 23,7 prosentilla, kolmantena Nortel Networks 11,5 prosentilla ja neljäntenä HP 5,9 prosentilla. Fast Ethernet -segmentissä Cisco on niin ikään ykkönen 42,3 prosentilla. Muiden järjestys on sama ja osuudet ovat 20,1, 14,8 ja 13,7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: kolme kuollut, kymmeniä kateissa

    8. 8

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. Näytä lisää