Digitoday

Valikko

Yhdysvallat listaa maailman Y2K-valmiudet

Julkaistu:

Yhdysvaltain ulkoasiainministeriö julkistaa tänään arviointilistat lähes 200 valtion valmiuksista kohdata vuosi 2000 -peräiset tietokoneongelmat. Ytimekäs, vain kappaleen tai parin mittainen luonnehdinta kunkin maan Y2K-tilanteesta on ministeriön tiedotusosaston mukaan tarkoitettu turvaamaan niitä Yhdysvaltojen kansalaisia, jotka oleskelevat tai aikovat matkustaa kyseisiin maihin.

Diplomaattisesti listojen julkaiseminen on Yhdysvalloille kuuma peruna, sillä kuten ministeriön edustajatkin myöntävät, ei kukaan haluaisi nähdä omia tietojaan "riskiryhmään" luokiteltavien maiden joukossa. Jotta kansainvälisiltä tiedotusselkkauksilta vältyttäisiin, on Yhdysvallat antanut arviointinsa kohdemaiden nähtäviksi jo viime kuun loppupuolella.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön hallintoasiain alivaltiosihteeri Bonnie Cohen kertoi uutistoimisto Reutersin edustajalle, että ministeriö on käynyt yksittäisissä tapauksissa varsin vilkastakin keskustelua kohdemaan edustajien kanssa raportin paikkaansapitävyydestä. Listat perustuvat etupäässä Yhdysvaltojen suurlähetystöjen maailmalta välittämiin raportteihin paikallisista oloista.

Y2K-raportti tulee nähtäville lähipäivinä Internetiin osoitteeseen http://travel.state.gov/. Yhdysvaltojen oman Y2K-valmiuden määrittelevät ainakin Kanada sekä Iso-Britannia piakkoin julkistettavissa omissa raporteissaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin, epäilee nyt ahmattien siirtyvän Asuntomessuille: ”Harvalla piisamilla on kivitalo Saimaalla”

    7. 7

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    8. 8

      Annikki Tähden ura oli vertaansa vailla – kiersi keikkalavoja kuudella vuosikymmenellä

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Toisen maailmansodan aikaiset T-34-panssarivaunut ajavat Parolannummella

    10. 10

      Väärennetty Trump-etusivu roikkuu golfklubien seinillä – Time-lehti vaatii Trumpin yhtiöitä poistamaan kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    3. 3

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. Näytä lisää