Digitoday

Tamperelainen ohjelmayhtiö listautumassa pörssiin

Julkaistu:

Tampereen Tiedonhallinta Oyj:n hallitus päätti aloittaa listautumisvalmistelut ja hakea yhtiön osakkeiden ottamista Helsingin Pörssin NM-listalle. Listautumista edeltää elokuussa toteutettava osakeanti ja -myynti, jossa osakkeiden määrä kasvaa noin kolmanneksen.

Listautumisella pyritään tukemaan Tiedonhallinnan kotimaista kasvua, kansainvälistymistä ja tuotekehitystä sekä henkilökunnan palkitsemis- ja motivointijärjestelmän kehittämistä. Listautumisannilla halutaan parantaa yhtiön tunnettavuutta ja laajentaa yhtiön osakaspohjaa.

Vuonna 1982 perustettu Tiedonhallinta kehittää liiketoimintaa palvelevia tietojärjestelmiä. Yhtiö on erikoistunut kaupan-, autokaupan-, teollisuuden sekä terveys- ja sosiaalitoimen tietojärjestelmiin. Yhtiö on viime aikoina panostanut järjestelmiensä Internet-liitettävyyteen. Lisäksi se kehittää elektronisen kaupankäynnin sovelluksia.

Tiedonhallinnalla on yli 300 asiakasta ja asiakaskunta koostuu pääasiassa suurista ja keskisuurista yrityksistä ja yhteisöistä. Yhtiöllä on tällä hetkellä 160 työntekijää ja sillä on toimipaikat Tampereella, Helsingissä ja Lahdessa.

Tiedonhallinta-konsernin liikevaihto oli viime vuoden joulukuussa päättyneellä tilikaudella 89,4 miljoonaa markkaa, mikä vastaa 59,6 prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Voimakkaimmin kasvoi teollisuuden toimiala.

Viimeisen kolmen vuoden aikana yhtiön liikevaihto on kasvanut vuosittain keskimäärin 37,5 prosenttia. Kasvun odotetaan olevan jonkin verran pienempi tänä vuonna johtuen yritysten vuosi 2000 -päivityksien takia siirtyneistä järjestelmähankinnoista. Vuonna 2000 kasvun odotetaan taas voimistuvan, kun yritykset jatkavat normaalia järjestelmäkehitystään.

Viime vuonna yhtiön liikevoitto oli 9,8 miljoona markkaa, mikä on 11,0 prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuuden yhtiö odottaa pysyvän nykyisellä tasolla tai paranevan tulevaisuudessa. Kannattavuustasoon vaikuttaa etenkin myyntitoiminnan ja oman tuotannon tehostaminen sekä uusien tuotteiden nopeutunut markkinoille saanti.

Tiedonhallinnalla on tällä hetkellä 57 osakkeenomistajaa, joista lähes kaikki ovat yhtiön palveluksessa. Yhtiön johto omistaa enemmistön yhtiöstä: toimitusjohtaja Ali Saadetdin omistaa 51,6 prosenttia ja hallituksen puheenjohtaja Seppo Aalto 26,9 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää