Digitoday

Valikko

Tietoturvasta kansainvälinen tutkimus

Julkaistu:

Ernst & Youngin tietoturvatutkimus, johon saatiin vastauksia yli 4300 tietotekniikan ammattilaiselta 35 maasta, vahvistaa käsityksiä tietoverkkojen yhdentymisestä ja siten avoimuuden lisääntymisestä. Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana tässä viime vuonna toteutetussa tutkimuksessa ja vastauksia saatiin 235 yrityksestä. Etäyhteydet ovat lisääntymässä. Tutkitut yritykset ovat tietoisia alati lisääntyvistä turvallisuusuhista ja uskoivat myös hallitsevansa nämä riskit tehokkaasti.Ulkoisia uhkia hallitaan palomuurein ja verkkoliikenteen seurannalla. Internetin ja yritysten lähiverkkojen yhdistyminen sekä avoimuuden kasvaminen lisäävät riskejä. Vastaajat kokivat luvattomat käyttäjät ja hakkerit näistä merkittävimmiksi. Erityisesti oltiin panostettu erilaista loogista ja fyysistä turvallisuutta parantaviin järjestelmiin, tietoturvapolitiikkaan ja henkilöiden tietoturvakoulutukseen. Suomessa nämä alueet olivat keskimääräistä korostuneempia. Yli puolet suomalaisista vastaajista koki henkilöresurssien puutteen suurimmaksi esteeksi tietoturva-asioiden hoitamiselle, kun muualla maailmassa vain neljäsosa oli samaa mieltä. Vastanneista 75 prosenttia ilmoitti kokeneensa taloudellisia menetyksiä viimeisen kahden vuoden aikana järjestelmien käyttökatkojen ja virheellisen toiminnan johdosta, mutta vain kolmasosalla oli suunnitelma jatkuvuuden varmistamiseksi. Vuosituhannen vaihtumiseen liittyviin järjestelmämuutoksiin suhtaudutaan sen sijaan vakavasti ja lähes kolmella neljästä yrityksestä oli tällainen hanke meneillään. Maailmalla ollaan Suomea tässä suhteessa edellä. Lähes kaikilla on Internet-yhteys, mutta verkkokauppa arveluttaa. Verkkokaupankäyntiä ilmoitti harjoittavansa vain kymmenen prosenttia yrityksistä. Lähes puolella ei ollut suunnitelmiakaan siirtyä elektroniseen kaupankäyntiin. Luottamuspula turvallisuusmenettelyjen riittävyyteen on merkittävin este verkkokaupankäynnille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. Näytä lisää