Digitoday

Intel ja HP avasivat Merced-arkkua

Julkaistu:

Ensi vuoden alkupuoliskolla sen pitäisi olla tuotannossa. Parin kuukauden sisällä siitä ollaan tekemässä ensimmäisiä todellisia mallikappaleita testikäyttöön. Ohjelmavalmistajillekin siitä on kerrottu jo sen verran, että sovelluskehitys on käynnistynyt. Se on Intelin uusi Merced-prosessori, jonka rakennetta Intel ja HP ovat nyt hivenen julkistaneet suurelle yleisölle. Merced on uusi 64-bittisellä arkkitehtuurilla rakennettava suoritin, joka on kuitenkin alaspäin yhteensopiva nykyiseen 32-bittiseen RISC-suoritinmaailmaan. Intel sisällyttää siihen nykyiset MMX- ja SIMD-laajennukset, mutta muutoin prosessorin rakenne poikkeaa radikaalisti mistään tällä hetkellä myynnissä olevasta Intel-suorittimesta. Merced kykenee hallitsemaan lähes kahden teratavun kokoisen keskusmuistiavaruuden 64-bittisen muistikäsittelynsä ansiosta. Se sisältää 256 yleiskäyttöistä ohjelmarekisteriä ja 128 liukulukurekisteriä ja tukee symmetristä moniprosessointitekniikkaa. Vaikkei uuden suorittimen toimintanopeutta olekaan vielä julkistettu kellotaajuusmuotoisesti megahertseinä, ei sen suorituskykyä voisikaan arvioida pelkästään kyseisellä numeroarvolla. Intelin edustajat kertovat kuitenkin, että Merced suoriutuu yli kuudesta miljardista liukulukuoperaatiosta sekunnissa. Arvo ylittää kolminkertaisesti tämän hetkisen nopeimman Pentium III -suorittimen lukeman. Palvelimiin ja raskaisiin työasemiin suunniteltava Merced tulee toimimaan lähinnä eri Unix- ja Linux-ympäristöissä sekä Microsoftin vielä julkistamattoman Windows 64:n kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. 6

      Poliisi julkisti listan: Nämä 40 peltipoliisia välkkyvät nyt – 80 kameran ja 24 valvonta-auton sijaintia ei paljasteta

    7. 7

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Maailmantähtiä luultiin maahanmuuttajiksi – ovela ”testi” lähti välittömästi leviämään: Olisitko tajunnut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    10. 10

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. Näytä lisää