Digitoday

Valikko

L&H kehittää kielentunnistustekniikkaa

Belgialainen Lernout&Hauspie, L&H, on markkinajohtaja kieleen ja sen tunnistukseen liittyvissä tekniikoissa. Suomessa toimii L&H Finland, joka muodostettiin entisistä Trantex Oy:stä ja Bitwit Oy:stä. Uusi nimi otettiin käyttöön noin kuukausi sitten.

L&H aikoo myös jatkossa panostaa voimakkaasti kielitekniikkaan. Kehityksen perustana tulevat olemaan yrityksen ydintekniikat eli automaattinen puheentunnistus, tekstin muunto puheeksi sekä NLT eli Natural Language Technology (luonnollisen kielen teknologia). NLT pitää sisällään kielentunnistusmekanismeja, joiden avulla puheen avulla tapahtuva laitteiden hallinta on entistä helpompaa.

Espoossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa esiintyi yrityksen pääjohtaja ja toinen perustaja Jo Lernout (kuvassa). Hänen esittelynsä, jossa käytettiin puheohjausta monipuolisesti antoivat hyvän kuvan puheohjauksen valtavasta potentiaalista. Esimerkiksi tekstin syöttö ja muotoilu sujuivat yksinkertaisilla komennoilla tottuneelta käyttäjältä varsin jouhevasti.

Lernoutin mukaan tietokoneiden ohjausmenetelmät tulevat laajenemaan puheohjauksesta myös muille, mielenkiintoisille alueille lähimmän viiden vuoden aikana. Tällaisia ovat esimerkiksi katse- ja eleohjaus.

Käytännön tasolla L&H:n ohjelmia toimitetaan kehityspakkauksina ja valmiina ohjelmina. Yrityksen tekniikoista kuullaan lähivuosina lisää, sillä se harjoittaa tiivistä yhteistyötä Microsoftin kanssa puheentunnistuksen alalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    3. 3

      Aika-ajot vauhdissa: Bottas taas Hamiltonia nopeampi

    4. 4

      Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Mauri Pekkarinen närkästyi vahvojen limuviinojen tulosta kauppoihin: ”En tule kuuna päivänä hyväksymään”

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Helsingin poliisi varautunut vappuna jopa terrorin varalta – rekkaesteitä keskustan tuntumaan

    10. 10

      19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    3. 3

      Aika-ajot vauhdissa: Bottas taas Hamiltonia nopeampi

    4. 4

      Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. Näytä lisää