Digitoday

Valikko

Kotiverkko sähköjohtojen kautta

Julkaistu:

Kourallinen tekniikkayrityksiä kilpailee luodakseen kuluttajille tekniikan, jonka avulla ne voivat liittää tietokoneita toisiinsa kodin sähköpistokkeiden kautta. Sähköjohtoihin luottavat yritykset ovat kuitenkin kaukana niiden yritysten kehityksestä, jotka ovat keskittyneet kotiverkon luomiseen puhelinlinjojen ja johdottomien yhteyksien avulla.

Adaptive Networking, Enikia, Intellon ja Intelogis kehittävät kukin tahollaan sähköverkkoon perustuvaa yhteystekniikkaa. Ongelmana on edelleen sähkön aiheuttamat häiriöt datan lähettämisessä. Pääongelmana on kuitenkin standardin puuttuminen.

Puhelinlinjoihin perustuvan kotiverkon kehittäminen on sitä vastoin hyvissä kantimissa, sillä yli 30 yritystä on muodostanut Home Phoneline Networking -liittoutuman. Mukana ovat muun muassa 3Com, Compaq, Intel ja IBM.

Sähköverkkoja hyödyntävä kotiverkko on hyvä siltä kannalta, että kotien jokaisessa huoneessa on vähintään yksi sähköpistoke. Puhelinpistoke saattaa olla kuitenkin vain muutamassa huoneessa. Lisäksi sähköverkkoon perustuva tekniikka on halvempaa kuin johdoton tekniikka.

Sähköverkkoa kehittävät yritykset kertovat, että standardi alalle saataisiin vielä tänä vuonna, vaikka ne toimivat erillisinä yrityksinä ilman liittoutumaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    9. 9

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    3. 3

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    4. 4

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    5. 5

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    6. 6

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    7. 7

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    8. 8

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    9. 9

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    10. 10

      Tienaa lapsuutesi leluilla! 7 suosikkilelua, joista keräilijät maksavat hunajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. Näytä lisää