Digitoday

Valikko

Windows 98 saanee jatkoa

Julkaistu:

Microsoft on kahden vuoden ajan jatkuneista vakuutteluistaan huolimatta sittenkin jatkamassa Windows 95/98:n elinkaarta ensi vuosituhannen puolelle. PC Week -lehti uutisoi MS:n edustajien myöntäneen, että tulevan Windows 2000 -käyttöjärjestelmän kuluttajille tarkoitettu Personal-versio saattaa perustua nykyisen 98-version ohjelmakoodin muokattuun ytimeen (kernel).

"Kuluttajia varten Microsoft on jo kehittämässä seuraavaa käyttöjärjestelmää, mutta sen perustumista johonkin tiettyyn ytimeen tai päätöksen syitä emme kommentoi. Valitsemme luonnollisesti eri vaihtoehdoista parhaimman", toteaa Microsoftin edustaja haastattelussa. Hän kuitenkin vahvistaa, että yhtiö on tutkimassa Windows 98:n kernelin käyttöä. Beetaversioiden tai julkistuksen tavoiteaikatauluja ei Microsoft ole ilmoittanut.

Ohjelmatestaajilla on PC Week:in lähteiden mukaan oma käsityksensä takinkääntämisen syistä. Plug and Play- ja PC Card -ominaisuuksien yhdistämisessä NT:hen on ollut vaikeuksia ja peliohjelmien yhteensopivuuden varmistaminen on myöskin aiheuttanut ohjelmoijille huolta.

Windows 2000:n kolmannen beetaversion julkaisukuntoon saaminen vie Microsoftin ohjelmakehityksestä tällä hetkellä valtavasti työvoimia. Lisäksi sen pitäisi saada liikkeelle myös Windows 98:sta Service Pack 1 -huoltosarja sekä OEM-laitteistovalmistajille tarkoitettu parannettu OSR 1 -versio ilman että aikataulut sekoittavat toisiaan.

Päätökset Windows 2000:n kuluttajaversion rakenteesta tulevatkin yrityksen vastuullisille tahoille varsin kiusalliseen aikaan. Miten kahden eri ohjelmaytimen käyttö saman nimen alle profiloituvassa tuotekategoriassa otettaisiin markkinoilla vastaan, siitä PC Week ei tohdi esittää kuin retorisen kysymyksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    5. 5

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Syvästi järkyttynyt Ariana Grande lensi takaisin kotiin Floridaan – miten käy kiertueelle?

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    8. 8

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    5. 5

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    6. Näytä lisää