Digitoday

Valikko

Digikamerat halpenevat ja kehittyvät

Julkaistu:

Digitaalikameroille on luvassa melkoisia muodonmuutoksia tämän vuoden aikana. Eräänä syynä tähän on piiritekniikan kehittyminen, joka mahdollistaa halvempien kameroiden rakentamisen.

Digitaalikameroiden markkinoille povataan kovaa kasvua. IDC-tutkimusyhtiön mukaan markkinoiden arvo on 5,4 miljardia dollaria (27 miljardia markkaa) vuoteen 2002 mennessä. Peräti 95 prosenttia ensi vuonna myytävistä laitteista kuuluu niin sanottuun megapikseliluokkaan (yli miljoona kuvapistettä).

Jotta markkinat kasvaisivat odotetusti, pitää laitteiden hinta laskea reilusti nykyisestä. Erään analyytikon mukaan sopiva hintaraja Yhdysvaltain markkinoille olisi 200 dollaria (1000 markkaa). Tähän tavoitteeseen pyritään pääsemään erilaisilla yhteistyökuvioilla.

Cirrus Logic on yksi yhteistyön tekijöistä. Kumppaneinaan sillä on IBM ja Polaroid. Cirrus tekee kuvankäsittelypiirin, Polaroid suunnittelee ja IBM valmistaa CCD-piirit. Yhtiöt ovat jo neuvotelleet aasialaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta nämä tekisivät heidän piiriensä pohjalta edullisia digitaalikameroita kuluttajille. Muita yhteistyökuvioita on käynnissä akseleilla Motorola-Kodak ja LSI Logic-Minolta.

Uuden sukupolven kameroita esitellään ensimmäistä kertaa Consumer Electronics -messuilla Yhdysvalloissa. Agfa julkistaa ePhoto CL-30 -kameran, jossa on megapikseliresoluutio, USB-liitäntä ja neljän megatavun CompactFlash-kortin. Laitteen hinnaksi on kaavailtu Yhdysvalloissa 400 dollaria (2000 markkaa).

Eri markkina-analyytikkojen mukaan digitaalikameroiden hinnat megapikseliluokassa laskevat 199-299 dollarin (1000-1500 markkaa) tänä vuonna. Vastaavasti kahden megapikselin resoluutiolla varustetut kamerat tulevat kuluttajien saavutettaville noin 500 dollarin (2500 markkaa) hintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    5. 5

      HS: Pyöräilijät jäävät sakottamatta, mutta autoilijoita kyllä rokotetaan – saman säännön rikkomisesta! Poliisi kertoo miksi

    6. 6

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    7. 7

      Ruotsin kuninkaalliset poseeraavat herttaisessa yhteiskuvassa – yllättävä yksityiskohta kirvoitti kärkkäitä kommentteja

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    10. 10

      Lewis Hamilton ei ole väistymässä radoilta – aikoo jatkaa uraansa vuosikausia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    5. 5

      HS: Pyöräilijät jäävät sakottamatta, mutta autoilijoita kyllä rokotetaan – saman säännön rikkomisesta! Poliisi kertoo miksi

    6. Näytä lisää