Digitoday

Valikko

Wassenaar-sopimukseen reagoidaan

Julkaistu:

Kuluneella viikolla julkistettu monikansallinen päätös salausohjelmien vientikontrollin tiukentamisesta on herättänyt vastareaktioita eri puolilla maailmaa. Yksi käynnistyneistä protesteista on kaikille ATK-alan ammattilaisille suunnattu kehotus mennä lakkoon maanantaina 14.12. protestiksi Wassenaar-sopimukseen kuuluvien maiden tekemälle päätökselle.

Sopimusta vastustettiin myös viime torstaina YK:n ihmisoikeuspäivän yhteydessä. Tämän kampanjan alkuunpanijana on salaustuotteita valmistavan Zero Knowledge Systemsin johtaja Austin Hill. Hillin mukaan salausohjelmien tiukka vientikontrolli vahingoittaa ihmisoikeuksien toteutumista muun muassa Kiinassa. Salaustuotteiden käyttö on Hillin mukaan edellytys YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 12. artiklan toteutumiselle. Artiklan mukaan yksityisyys on osa ihmisoikeuksia.

Hillin yhtiö käynnistikin torstaina FreeCrypto-kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on saada mahdollisimman monet Wassenaar-sopijamaiden asukkaat ilmaisemaan mielipiteensä sopimuksesta sähköpostiviestien avulla.

Suomessa vientirajoituksiin on reagoinut ainakin Kokoomuksen Nuorten Liitto, joka syyttää kauppa- ja teollisuusministeriötä takinkäännöstä salausasioissa. KNL vaatii puolueensa ministereitä ja kansanedustajia pysäyttämään välittömästi Wassenaarin sopimuksen uudistamishankkeen Suomen osalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Esikoistaan odottava Serena Williams hätkäyttää – poseeraa alasti lehden kannessa

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    10. 10

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    9. 9

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Esikoistaan odottava Serena Williams hätkäyttää – poseeraa alasti lehden kannessa

    6. Näytä lisää