Digitoday

Dellin suomalainen Internet-kauppa uudistui

Julkaistu:

Tietokoneiden suoramyyntiyritys Dell julkisti Suomessa uuden version Internet-verkkokaupasta osoitteessa www.dell.fi. Palvelu tuo uusia toimintoja sekä yrityskäyttäjien että kuluttajien ulottuville. Näitä ovat muun muassa oman ostoskorin sisällön tallentaminen ja haku myöhempää käyttöä varten. Lisäksi nyt avatussa kauppapaikassa voidaan yhdistää tuotteita yhteen ja samaan tilaukseen.

Ostoskori-menetelmän avulla asiakas pystyy koko ajan seuraamaan tilauksensa etenemistä. Jokaisen tuotteen kohdalla näkyvät ensin laitteeseen kuuluvat perusosat ja niiden alla vaihtoehtoja näytöistä, muisteista jne. Kauppa on suomenkielinen, mikä helpottaa käyttöä.

Internet-kauppaa pystytään lähitulevaisuudessa räätälöimään eri sektoreille, esimerkiksi julkiselle puolelle. Lisäksi Dell uudistaa suurille yrityksille räätälöimänsä Internet-sivut. Kauppapaikan kautta tilattujen laitteiden toimitusten seuranta on myös Internet-pohjainen. Dellin asiakas voi itse seurata toimituksensa etenemistä.

Kun asiakas on lähettänyt tilauksensa Dellille, häneen otetaan yhteyttä maksutavan sopimiseksi. Yksityishenkilöt maksavat laitteen ennakkona pankkiin ja toimittavat tositteen Dellille, jonka jälkeen tilaus kirjautuu. Yritykset voivat maksaa tilauksensa myös laskua vastaan. Lähitulevaisuudessa maksutapoja tulee lisää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    8. 8

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    9. 9

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    10. 10

      Raskaan sarjan maailmanmestari tyrmää legendojen kritiikin nyrkkeilyn kohuottelusta – ”Se on roskaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    7. 7

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. Näytä lisää