Digitoday

Sähköpostia puhelimen avulla

Julkaistu:

Sähköpostit voi kuunnella puhelimen välityksellä niissä 12 kaupungissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joihin Planetary Motionin uusi palvelu toistaiseksi ulottuu. "Monet ihmiset haluavat käyttää sähköpostia silloinkin kun tietokonetta ei ole lähistöllä. CoolMailin avulla se onnistuu puhelimitse", sanoo Planetary Motionin johtaja Michael O

CoolMail on mainostuloilla rahoitettava palvelu, johon soittamalla pystyy kuuntelemaan ja lähettämään sähköpostiviestejä ilman tietokonetta. Saapuneet viestit luetaan vastaanottajalle. Palvelu toimii kaikilla POP3-standardin mukaisilla sähköpostiohjelmilla.

Vastaaminen viestiin tai uuden viestin lähettäminen voidaan tehdä puhumalla puhelimeen. CoolMail muuntaa ääniviestin tekstiksi.

Palvelu on ilmainen, mutta asiakkaat joutuvat kuuntelemaan 10 sekunnin ajan mainoksia joka kerta kun käyvät tarkistamassa sähköpostiviestejään. Vuoden loppuun mennessä palvelu laajenee kaikkialle Yhdysvaltoihin. Muilta paikkakunnilta voi soittaa 800-alkuiseen numeroon, josta kuitenkin veloitetaan 10 centtiä minuutilta.

Kuuntelun ja lähettämisen lisäksi viestejä voi myös poistaa puhelimitse tai avata ne myöhemmin uudelleen tietokoneelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    10. 10

      Harvinainen auringonpimennys kiinnosti Valkoisessa talossa – Donald Trump uhmasi vaaraa ja vilkuili Aurinkoa suojalaseitta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. Näytä lisää