Digitoday

Valikko

MS FrontPage uudistuu ensi vuoden alussa

ZDNet-uutispalvelun mukaan Microsoft aikoo julkaista uuden version WWW-sivujen taitto-ohjelmastaan FrontPagesta ensi vuoden alussa. Beta-versio ohjelmasta pitäisi ilmestyä jo tänä syksynä.

FrontPage 2000 nimellä julkaistava ohjelma tulee poikkeamaan ulkoasultaan huomattavasti edellisestä FrontPage 98 -versiosta. Uusi ohjelmaversio on sekä käyttöliittymältään että ohjelmakoodiltaan lähempänä Office-toimisto-ohjelmia kuin edeltäjäänsä.

FrontPage 2000 tukee Visual Basicia sallien WWW-sivuille entistä monimutkaisempia rakenteita. Sivujen tekijä voi myös määritellä yrityksen WWW-sivustojen muokkaamisoikeuksia käyttäjä- ja sivukohtaisiksi.

Uuden FrontPagen ohjelmallinen rakenne tulee muistuttamaan suuresti seuraavan Office-version rakennetta. Office 2000, joka lienee ohjelman virallinen nimi sen ilmestyessä, sisältää yhden maailmanlaajuisesti käytettävän ohjelmatiedoston ja eri kansallisuuksia varten lisättävät kielipaketit. Samoin FrontPagessa eri kielialueille sivuja suunnittelevat käyttäjät joutuvat lataamaan ohjelmaansa kyseisen alueen kielipaketin.

Microsoft ei ole vielä päättänyt, toimittaako se FrontPage 2000 -ohjelman Office 2000 -paketin mukana automaattisesti vai ainoastaan jossain nykyistä Professional-versiota vastaavassa kokoonpanossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reuters: Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Vaviskaa rosvot! Nuuskivat nappisilmät ovat pian kintereillänne – poliisi julkaisi hellyttävän kuvan

    10. 10

      Kalastaja ajelehti merellä kaksi kuukautta – söi sammalta veneen rungosta, joutui upottamaan setänsä ruumiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reuters: Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. Näytä lisää