Digitoday

Valikko

3COM ja Accton yhteistyöhön

3COM on perustamassa yhteistyöyritystä taiwanilaisen Accton Technologiesin kanssa. Uusi yhtiö tulee käyttämään nimeä Impacct, ja sen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 1999 aikana. Impacctin tehtävänä on valmistaa Ethernet-verkkotuotteissa tarvittavia VLSI-piirejä tähänastista tuotantokoneistoa edullisemmin.

3COM ja Accton omistavat alkuvaiheessa Impacctista kumpikin 35 prosenttia. Loput 30 prosenttia osakkeista varataan työntekijöiden optiojärjestelyihin. 3COMille on kuitenkin varattu mahdollisuus lunastaa koko Impacctin osakekanta vuoden 2000 loppuun mennessä, sillä se investoi aloittavaan yritykseen jo alkuvaiheessa noin seitsemän miljoonaa dollaria (39 miljoonaa markkaa). Acctonin osuus aloitusinvestonneista on vain seitsemäsosa 3COMin satsauksesta.

Impacctin valmistamia piirejä ja muita osia tullaan käyttämään 3COMille perustettavan uuden Coolwire -tuotenimikeperheen alla. Tuoteperhe käsittää ainakin verkkokortteja, hubeja sekä kytkimiä. Uudet tuotteet on tarkoitus suunnitella ja valmistaa Taiwanissa, sillä Intel on aloittanut 3COMin aseman horjuttamisen omilla edullisesti hinnoitelluilla verkkotuotteillaan.

Myös Accton pääsee hyötymään Impacctista. Accton on ollut Kauko-Idän markkinoilla johtavia Ethernet-tuotteiden valmistajia, mutta nyt solmittavan yhteistyösopimuksen myötä sille on tarkoitus avata myös Yhdysvaltojen markkinoita.

3COMia lähellä olevat lähteet kertovat Impacctin aikovan mahdollisesti myydä valmistamiaan osia myös kolmansille osapuolille Aasiassa. Alueen yritykset käyttävät noin 35 prosenttia maailmassa valmistettavista puolijohteista, ja lähteiden mukaan Impacctin tarkoituksena on tarjota omaa tuotantokapasiteettiaan kyseisille yrityksille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    6. 6

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    7. 7

      Azorien lämpö vyöryy Suomeen – sunnuntaina jopa +10 astetta!

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    10. 10

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    10. 10

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    6. Näytä lisää