Digitoday

Valikko

NC-toimitukset alle odotusten

Verkkotietokoneiden (NC, Network Computer) myynti sujui viime vuonna ennakoitua heikommin ja myös pysyvät alhaisena ainakin vuoteen 2001 asti. Markkinatutkimusyritys Dataquest päätyi näihin tuloksiin tutkimuksissaan.

Viime vuonna toimitettiin 144 000 verkkotietokonetta, mutta tälle vuodelle Dataquestin odotukset ovat olleet 480 000 koneen luokkaa. Verkkotietokoneiden markkinat eivät kuitenkaan ole olleet samalla tasolla kuin niiden ympärillä pyörinyt kohu. Verkkotietokoneiden on arveltu mullistavan tietojenkäsittelyn samassa mittakaavassa kuin PC:t tekivät aikoinaan.

Verkkotietokoneiden vastapainona Microsoftin Windows-pääte- ja NetPC-strategiat mahdollistavat kustannustehokkaan vaihtoehdon olemassa olevien mikrojen ja Windows-ohjelmien hyödyntämiselle. Varsinaisia verkkotietokoneita varten pitäisi luoda aivan oma ympäristönsä.

Vaikka verkkotietokoneet eivät ole käyneet hyvin kaupaksi, on verkkotietojenkäsittely kasvanut kovaa vauhtia etenkin ohjelmapuolella. Yritykset suuntaavat sovellusprojektejaan keskitetysti valvottuun tietokoneympäristöön.

Dataquestin mukaan NC-koneita ostetaan vähän ennen vuotta 2001, mutta IBM:n ja Sunin kaltaiset verkkotietokoneiden ajatusta eteenpäin vievät yritykset hyötyvät silti, koska suuri raha ei ole kiinni päätteissä vaan palvelimissa ja niiden ohjelmissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    8. 8

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

    6. Näytä lisää