Digitoday

Valikko

Borland julkaisi Interbase 5.0 -tietokannan

Julkaistu:

(Tietokone - Tukholma) Borlandin yhdeksän kuukautta sitten perustama tytäryhtiö InterBase Software julkaisi uuden 5.0-version InterBase-tietokantaohjelmasta. Edelliseen kaksi ja puoli vuotta sitten ilmestyneeseen versioon on lisätty lukuisia uusia SQL- ja palvelinominaisuuksia.

Borlandin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Mika Alapiessa kertoi, että InterBase aikoo tiivistää julkaisutahtiaan jatkossa. Tietokannasta aiotaan julkistaa merkittävä päivitys joka vuosi, minkä lisäksi eri käyttöjärjestelmille soveltuvat versiot valmistuvat aiempaa nopeammin. Nyt julkistettu versio toimii ensi vaiheessa Windows 95:ssä, Windows NT:ssä, Sun Solariksessa ja Hewlett Packardin Unix-versiossa HP-UX. InterBase on saatavilla lähiviikkoina.

InterBase on suunnattu keskisuurille yrityksille, joten sen ei haluta kilpailevan tietokantamarkkinoita hallitsevan Oraclen järeiden tietokantojen kanssa. InterBase-tietokannassa voi olla noin 150 yhtäaikaista käyttäjää, mutta pienin asennus vie vain kolme megatavua kiintolevytilaa. InterBase maksaa noin tuhat markkaa käyttäjää kohden.

Vasta perustetun InterBase-yhtiön pääjohtaja Jim Weil korosti uuden ohjelman helppokäyttöisyyttä, sillä ohjelman pitäisi toimia ilman käyttötukea, minkä lisäksi tietokantaa käyttävien henkilöiden koulutukseen ei tarvitse uhrata suuria summia. Weilin mukaan InterBase-yhtiön perustamisen ansiosta tietokannan kehittämiseen pystytään paneutumaan aiempaa paremmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

    8. 8

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    9. 9

      Ei enää koskaan matkalaukkuun vuotanutta kosmetiikkaa! Kuva paljastaa nerokkaan niksin

    10. 10

      Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. Näytä lisää