Digitoday

Valikko

Joko Googlen salat paljastuivat? Näitä laitteita odotetaan tiistaina

Julkaistu:

Uudet laitteet
Google järjestää ensi viikolla julkistustilasuuden. Aiemmin vihjailtujen puhelimien lisäksi luvassa on koko joukko muitakin laitteita, jos vuotaneet tiedot pitävät paikkaansa.
Googlen ensi tiistaina pidettävän julkistustilaisuuden yllätykset ovat paljastuneet. Yhtiö on julkistamassa useita erilaisia kuluttajatuotteita useammassa laiteryhmässä.

Aikaisemmin EvLeaks-salanimen toimin toiminut Evan Blass kertoo VentureBeatissa, että Google on julkistamassa kaksi kappaletta Pixel-brändättyjä puhelimia, virtuaalilasit, wifi-reitittimen, Google Home -avustajan sekä uusitun version Chromecast-mediatoistimesta. Lisäksi nähdään mahdollisesti kokonaan uusi käyttöjärjestelmä sitä hyödyntävine laitteineen.

Nexus-mallisarjan syrjäyttävät Google Pixel -puhelimet ovat HTC:n valmistamia. Perusmalli eli Google Pixel tunnettiin aiemmin koodinimellä Sailfish, ja siinä on kahdeksanytiminen 2 gigahertsin suoritin, 5 tuuman 1090p-näyttö, 4 gigatavun ram-muisti, 32 gigaa tallennustilaa, 12:n ja 8 megapikselin kamerat sekä 2770 milliampeerin akku.

Pixel XL on muuten ominaisuuksiltaan samanlainen, mutta siinä on 5,5 tuuman näyttö sekä 3450 mAh akku.

Googlen Daydream -virtuaalilasitekniikasta tiedetään toistaiseksi melko vähän. Venturebeatin mukaan ensi viikolla nähtäneen etupäässä kumppanuusjulkistuksia. Tiettävästi puhelinvalmistajat ovat myös tehneet laitteistaan tekniikan kanssa yhteensopivia jo jonkin aikaa.

Android Policen mukaan Google Wifi -reititintä aiotaan mainostaa ”älyominaisuuksin”. Google on jo aiemmin esitellyt reitittimen, joka päivittyy automaattisesti. Nyt julkaistavia reitittimiä voisi ketjuttaa yhteen useampia, ja siten muodostaa kattava verkko helposti.

Googlelta odotetaan myös lisätietoja Google Home -laitteesta, jota yhtiö vilautti julkisuudessa toukokuussa. Kyseessä on kodin pöydälle asetettava digiavustaja, joka antaa ostaa esimerkiksi elokuvalippuja tai antaa ravintolasuosituksia kysyttäessä.

Uusittu Chromecast Ultra kykenee toistamaan 4K-tarkkuutta, ja se on hinnaltaan kaksinkertainen edelliseen Chromecastiin verrattuna. Myös viime vuonna julkaistu Chromecast jää edelleen myyntiin.

Android Policen mukaan Google esitellee Andromeda-koodinimellä tunnetun käyttöjärjestelmän, joka sulauttaa Android- ja Chrome OS -käyttöjärjestelmät yhteen. Huhuille antaa pontta se, että Google Playsta vastaava johtaja Hiroshi Lockheimer sanoi tviitissään lokakuun 4. päivän olevan se, jota tulevaisuudessa muistellaan.

9to5Google puolestaan kertoo, että uutta käyttöjärjestelmää käyttäviä laitteita nähtäisiin kaksi: Huawein valmistama Nexus-tabletti sekä Pixel 3 -kannettava.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    6. 6

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    7. 7

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    8. 8

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    9. 9

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    10. 10

      Esitä nämä 4 kysymystä kumppanillesi ja seksielämäsi paranee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    6. Näytä lisää