Digitoday

Valikko

Mysteeritili on ladannut YouTubeen yli 90 000 videota piipitystä ja kuvioita – bloggari mursi arvoituksen

Videomysteeri
Hyvin erikoisen tilin tarkoitukseksi veikkailtiin aikoinaan jopa ufojen viestintää tai vakoojien modernia numeroasemaa.

INTERNETISTÄ löytyy toinen toistaan kummallisempia asioita, jotka herättävät kiinnostuksen ja saavat mielikuvituksen laukkaamaan.

Yksi tällainen mysteeri koukutti nettikansan vuonna 2014: videopalvelu Youtuben mystisin tili, nimeltään Webdriver Torso.

Tilille tipahtelee uusia videoita tiuhaan tahtiin – keskimäärin 20 sekunnin välein. Niitä onkin ehtinyt kertyä jo lähes satatuhatta.

Tätä kirjoittaessa uusin video ilmestyi 2 minuuttia sitten.

Yksi video kestää tavallisesti noin kymmenen sekuntia ja niiden sisältökin on varsin samanlaista: jokaisessa väläytellään kuvia punaisista ja sinisistä suorakulmioista, jonka lisäksi taustalla kuuluu elektroninen piipitys.

Kuvat ja äänet näyttävät satunnaisilta, mutta jokaisen videon alareunassa lukee ”aqua.flv”.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tarkkaan katsomalla muutamasta videosta löytyi myös tunnettuja internet-vitsejä, esimerkiksi tanssiva Rick Astley.

ENSIMMÄISENÄ erikoiseen tiliin kiinnitti huomiota Wired-lehti.

Elettiin helmikuuta 2014 ja mysteeritili oli lataillut videoitaan jo viime syyskuusta. Myös useat muut mediat, kuten Ison-Britannian yleisradio BBC yrittivät tuloksetta ratkaista arvoitusta. Tili ei vastannut medioiden yhteydenottopyyntöihin.

Internetissä villeimmät teoriat vaihtelivat vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvista peleistä aina ulkoavaruuden olentojen kolttosiin. Yksi selitys yhdisti kummalliset videot Cicada 3301 -arvoituksiin ja salaisen ryhmän rekrytointiin.

Myös viraalimarkkinointia ja vakoilua epäiltiin: Youtube-tilin uskottiin muun muassa olevan jonkinlainen digitaalinen versio numeroasemista.

Numeroasemalla tarkoitetaan lyhytaaltoista radiotaajuutta, joilla lähetetään näennäisesti satunnaisia numerosarjoja. Sarjat saatetaan lukea naisen, miehen tai lapsen äänellä ja kieli voi olla vaikkapa saksa tai venäjä.

Näitä kylmän sodan ajalta periytyviä radioasemia on yhä olemassa ja niiden epäillään liittyneen vakoojien salaiseen viestintään. Ilta-Sanomat kertoi numeroasemien mysteeristä viimeksi huhtikuussa. Ehkä mystiset piippaus- ja suorakulmiovideot palvelevat samaa tarkoitusta?

JOTKUT MYSTEERIT kuitenkin kannattaa jättää selvittämättä, sillä taustalta löytyvä totuus on tarua tavallisempaa.

Myöhemmin samana vuonna newyorkilainen ohjelmoija Isaul Vargas tunnisti nähneensä vastaavia videoita automaatiokonferenssissa, jossa vieraili vuotta aiemmin.

Videoita näytti eurooppalainen yritys, joka valmistaa suoratoisto-ohjelmistoja, joita hyödynnetään esimerkiksi Netflixin kaltaisten palvelujen käytössä. Yritys tarvitsi tavan ladata digitaalisia videoita verkkoon nopeasti ja luotettavasti.

– Jos ajatellaan videoiden määrää ja sitä tosiasiaa, että ne ladataan Youtubeen, minusta näyttää siltä, että iso yritys testaa videoenkoodaustaan ja arvioi kuinka Youtube kompressoi videoita, Vargas totesi tuolloin.

OHJELMOIJA osui hyvin lähelle totuutta.

Italiainen bloggari, nimimerkiltään Soggetto Ventuno sai selville, että mysteeritili on osa tilien verkkoa nimeltään ”ytuploadtestpartner_torso”. Tätä kautta Ventuno löysi yhteystietoja ja nimiä, jotka viittasivat Googlella työskenteleviin Johannes Leitneriin ja Matei Gruberiin. Kaiken takana näytti olevan Youtubenkin omistava jättiyritys.

Hieman myöhemmin Youtube myönsi Webdriver Torso -tilin tarkoituksen kommentillaan, joka viittasi Rick Astleyn kappaleeseen Never Gonna Give You Up. Kyseinen kappale on nettimeemien ja -huumorin vakiomateriaalia.

Kävi ilmi, että Youtube testaa palvelunsa laatua lataamalla tilille videon ja vertaamalla sitä alkuperäiseen, lataamattomaan videoon. Ei siis ufoja tai vakoojia, vaan automatisoitua laadunvalvontaa.

– En voi kiistää, ettenkö ole pettynyt kun emme löytäneetkään maan ulkopuolista elämää tai selvittäneet salaisen vakoojaringin viestejä. Totuus saattaa olla vähän tavallisempi, mutta nyt ufoilla ja vakoojilla on täydellinen tilaisuus alkaa kommunikoida salaa suorakulmioilla ja Rick Astley -meemeillä, totesi BBC:n tutkimuksia johtanut tuottaja Stephen Beckett.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    5. 5

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Olisitko tiennyt, mikä oli Suomen katsotuin ohjelma tasan 10 vuotta sitten?

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    5. 5

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    6. Näytä lisää