Digitoday

WSJ: Sonylta tulossa uusi Playstation – nyt jo

Julkaistu:

Pelikonsolit
Sony julkistaa erityisesti virtuaalitodellisuuteen tarkoitetun version Playstation-konsolistaan jo ennen lokakuuta, kertoo Wall Street Journal.
Sony valmistelee uutta versiota Playstation 4:stä ennen lokakuista Playstation VR -virtuaalilasien julkaisua, kertoo The Wall Street Journal (WSJ).

Sonyn uudesta konsolista on kiertänyt huhuja jo pitkän aikaa, mutta WSJ perustaa tietonsa useaan asiaa tuntevaan lähteeseen.

”Pleikkari 4½:n” on tarkoitettu graafisesti raskaisiin tehtäviin, kuten vr-lasit päässä pelattaviin virtuaalitodellisuuspeleihin. Laite on mitä todennäköisimmin yhteensopiva nykyisten PS4-pelien kanssa.

Vr-pelejä halajavien PS4:n omistajien on kuitenkin ostettava uusi pelikonsoli, sillä nykyistä, vuonna 2013 myyntiin tullutta PS4:ää ei voi päivittää vr-aikaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Näin pikainen konsolipäivitys on hyvin poikkeuksellinen, sillä viimeisimmät konsolisukupolvet ovat olleet 6–7 vuoden mittaisia. Tähän mennessä Playstation 4:ää on myyty maailmanlaajuisesti yli 36 miljoonaa kappaletta.

Sony ei halunnut kommentoida WSJ:n tietoja.

Analyysiyhtiö Macquarie Securities odottaa Sonyn myyvän kahdeksan miljoonaa Playstaton VR:ää ensimmäisen kahden vuoden aikana. Sen mukaan vie kuitenkin vuosia, ennen kuin niistä tulee voitollinen tuote.

Sony ei ole mitä ilmeisimmin aivan yksin muuttamassa pelikonsolien elinkaarta. Myös Microsoft on väläytellyt mahdollisuuksia pelikonsolien päivittämiseen liittyen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    6. 6

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    7. 7

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

    10. 10

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    6. Näytä lisää