Digitoday

Loppu pysäköinnille: Auto parkkeeraa pian itse itsensä – ”Tämä on vasta alkua”

Julkaistu:

Itseohjautuvat autot ovat kova tulevaisuuden lupaus. Elon Musk uskoo oman merkkinsä pystyvän ihmistä parempaan suoritukseen kaikissa olosuhteissa jo kolmen vuoden päästä.
Teslan uusi Summon-toiminto on herättänyt huomiota viime päivinä. Summonilla auton voi parkkeerata tiukkoihin tiloihin ilman kuskia. The Verge kertoo, että Teslan omistaja Elon Musk sanoo tämän olevan vasta alkua.

Tulevaisuudessa Summon-toiminnolla voi Muskin mukaan myös kutsua auton luokseen pitkienkin matkojen päästä.

– Lopulta voit kutsua auton mihin tahansa. Autosi löytää luoksesi. Parissa vuodessa voit kutsua autosi vaikka toiselta puolelta maata, Elon Musk kertoi toimittajille.

Muskin mukaan auto paitsi voi löytää perille, myös osaa hoitaa latauksen matkalla itsekseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se tulee puhelimesi luokse ja lataa itsensä automaattisesti matkan varrella.

Tässä Musk viittaa hiljattain esiteltyyn latauspisteeseen, jonka metallinen käärmemäinen uloke osaa työntyä itsekseen auton latausliittimeen.

Musk myöntää, että arviot aikataulusta saattavat olla hieman optimistisia. Hän myös totesi, että olemassa olevia S- ja X -mallin autoja ei voi noin vain pelkällä sovelluspäivityksellä tehdä itseohjautuviksi.

– Tätä varten tarvitsemme enemmän sensoreita kuin mitä autoissa toistaiseksi on. Tarvitsemme lisää kameroita, lisää tutkia ja enemmän varmuutta näiden virransyöttöön, jotta yhden järjestelmän kaatuessa auto ei yhtäkkiä tarvitse kuskia ratin taakse.

Nykyiset mallit eivät siis siihen vielä pysty, mutta Musk on vakuuttunut, että viimeistään kolmessa vuodessa tekniikka riittää siihen.

– 24-36 kuukauden sisään Teslan valmistama auto ajaa lähes kaikilla teillä huomattavasti ihmistä paremmin ja turvallisemmin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  2. 2

    Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

  3. 3

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  4. 4

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  5. 5

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  6. 6

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  7. 7

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  9. 9

    Salaisesta muistiosta paljastui suunnitelma ydintuhosta – näin laskeuma osuisi Helsinkiin: aikaa vain tunteja

  10. 10

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  7. 7

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  8. 8

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  10. 10

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  2. 2

    Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

  3. 3

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  4. 4

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  5. 5

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  6. Näytä lisää