Digitoday

Tiesitkö: Myös Windows 7 ja 8 keräävät tietoa käyttäjistään

Julkaistu:

Yksityisyys
Windows-käyttöjärjestelmät ovat keränneet koneiden käyttötietoja vuodesta 2009 eli Windows 7:stä asti.
Hiljattain julkaistun Windows 10:n käyttäjistään ja tietokoneista tekemä tiedonkeruu on herättänyt paljon huomiota, sillä yhtiön itselleen laajasti ottamat oikeudet antavat yhtiölle muun muassa oikeuden päästä käsiksi ihmisten henkilökohtaiseen viestintään ja tiedostoihin.

Windows 10 kerää tietoja muun muassa koneeseen asennetuista ohjelmista, sen käyttöajoista sekä tietoa laitteistosta. Microsoftin mukaan tietoja käytetään yhteensopivuusongelmien ratkomiseksi ja yhtiön palveluiden kehittämiseen, kuten usein käytettyjen ohjelmien avaamiseen etukäteen.

Yksityisyyskeskustelu on keskittynyt uuteen Windowsiin, mutta Microsoftin laaja tietosuojalausunto koskee kaikkia Microsoftin palveluja, eli siihen kuuluvat kaikkien Windows-versioiden ohella muun muassa Office, OneDrive, Skype, Xbox ja Bing.

Microsoftin Windows-liiketoimintajohtaja Tom Toivosen mukaan jo Windowsin aikaisemmissa versioissa on ollut diagnostiikkatyökaluja ja niihin liittyen esillä on ollut vastaavanlainen tietosuojalausunto.

Microsoftilla on ollut vuodesta 2009 eli Windows 7:n ajoilta käyttömukavuuden kehitysohjelmaksi kutsuttu työkalu, joka kerää käyttötietoja tietokoneesta.

Ohjelmaan osallistuminen on Microsoftin mukaan vapaaehtoista. Se on kuitenkin automaattisesti päällä, eli tietojen lähettäminen Microsoftille on estettävä itse.

Windows 7:ssä valinta on ujutettu syvälle valikoiden uumeniin. Tietojenkeruun saa otettua pois päältä valitsemalla käynnistä > ohjauspaneeli > järjestelmä ja suojaus > tarkista tietokoneen tila > muuta toimintokeskuksen asetuksia > käyttömukavuuden kehitysohjelman asetukset ja täältä kieltävä vastaus.

Windows 8:ssa valitaan ohjauspaneelista ”Muuta käyttömukavuuden kehitysohjelman asetuksia” ja sieltä vaihtoehto ”Ei, en halua osallistua ohjelmaan”.

Windowsien tekemä tietojen keruu on kuitenkin lisääntynyt vuosien mittaan. Windows 7:ssä selaushistoriaa ei vielä synkronoitu käyttäjän muille laitteille Microsoftin palvelimien kautta, sillä Windows 7:aa ei ollut vielä kytketty kiinni Microsoftin OneDrive-palveluun. Tämä tapahtui Windows 8:ssa, jolloin selaustietojen kierrättäminen palvelimien kautta alkoi.

Windows 10:ssä puolestaan Microsoft alkoi ottaa talteen käyttäjän tietokoneellaan kirjoittamaa tekstiä. Microsoftin mukaan näin tehdään oikeinkirjoitustoimintojen tehostamiseksi.

– [Tässä] kerätään yksittäisiä sanoja, ei kokonaisia lauseita. Sanat analysoidaan tilastollisesti ja prosessoinnin aikana käsitellään turvallisesti. Mitään Windowsin keräämää tietoa ei voida liittää mihinkään yksittäiseen käyttäjään, ei myöskään kirjoitettuja sanoja, Toivonen selittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      Joko talvi alkoi? Lukija kuvasi valkoista maata Varsinais-Suomessa – Meteorologi: ”Kuuluu kesään”

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    9. 9

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    10. 10

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää