Digitoday

Valekaunotar sai Facebook-kavereikseen kymmeniä suomalaispoliitikkoja – mistä on kyse?

Julkaistu: , Päivitetty:

Valeprofiilit
Valeprofiili sai kavereikseen etenkin kokoomuspoliitikkoja ja toimittajia.
Facebookiin tehty Sofia Joutsen -niminen valeprofiili on kerännyt keräämään kavereikseen runsaasti suomalaispoliitikkoja sekä muita päättäjiä. Profiili katosi varhain keskiviikkoaamuna, mutta on sittemmin palannut Facebookiin.

Oikeassa maailmassa ”Sofia Joutsenta” ei vaikuta olevan olemassa.

Profiilikuvan otos lienee peräisin mallitoimiston listoilta, ja se on päätynyt sadoille verkkosivuille ja moniin sosiaalisen median profiileihin. Näistä pääosa on venäjänkielisiä, mutta mukana on myös englannin- ja saksankielisiä.

– Kuvan perusteella ei juurikaan voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että sitä on käytetty laajasti ja todennäköisesti useamman henkilön toimesta, arvioi sosiaalisen median kouluttaja Harto Pönkä.

Pöngän mukaan profiilista käy selkeästi ilmi, että ”Sofia Joutsen” on pyrkinyt saamaan kavereikseen yritysmaailman, median ja politiikan vaikuttajia – etenkin kokoomuksesta. Mukana oli kansanedustajia, kaupunginvaltuutettuja sekä entisiä ja nykyinen ministeri.

Tällä hetkellä ”Sofialla” oli 94 kaveria. Eilen alkuillasta luku oli 80.

– Profiililla on tavoiteltu tiettyä kohderyhmää, koska muuten kaverilistassa olisi runsaasti myös tavallisia ihmisiä ja poliitikkoja laajemmin eri puolueista. Profiilikuvaksi on ehkä juuri tämän takia valittu asiallisen fiksun naisen kuva, Pönkä analysoi.

Pöngän mukaan kyse saattaa olla siitä, että on pyritty saamaan kavereiksi varsinaista kohdetta lähellä olevia ihmisiä. Facebook-kavereiksi hyväksytään helpommin henkilöitä, joiden kanssa on ennestään runsaasti yhteisiä kavereita.

Pönkä ei halua spekuloida sillä, mikä on valeprofiilin varsinainen tarkoitus.

– Kohteena kuitenkin näyttää olleen entisen pääministeripuolueen vaikuttajia ja tekijänä hieman todennäköisemmin joku venäläinen kuin jonkin muun maalainen taho.

Pöngän mukaan poliitikot hyväksyvät helposti tuntemattomien kaveripyyntöjä, sillä heidän agendaansa kuuluu usein mahdollisimman laajan verkoston kasvattaminen. Toisaalta kritiikin esittäjät saatetaan pudottaa pois tai blokata nopeasti.

Kavereiden nopeassa hyväksymisessä voi silti piillä vaara.

– Vaikutusvaltaisten ihmisten ei kannata päästää sosiaalisen median palveluissa tuntemattomia ihmisiä liian läheiseen yhteydenpitoon. Nettituttavuuksille on ominaista, että näennäinen tai aito luottamus voi syntyä tuntemattoman ihmisen kanssa nopeammin kuin kasvokkain, Pönkä muistuttaa.

Pönkä varoittaa tärkeässä asemassa eli mahdollisesti huijausyritysten kohteena olevia siitä, että ei kannata lähteä nettiseikkailuihin, uskoutua tai kertoa mitään henkilökohtaista tai työasioihin liittyvää kenellekään, jonka henkilöllisyydestä ei ole täysin varma. Poliitikolle olisi Facebookissa turvallista pitää erillään henkilökohtainen profiili ja virallinen poliitikkosivu.

Maailmalla tunnetaan myös tapauksia, jossa on luotu valeprofiileita oikeiden, tärkeissä asemassa olevien ihmisten nimissä ja lähdetty tällä tavoin verkostoitumaan. Suomessa on nähty joitakin julkisten henkilöiden valeprofiileita, mutta niillä ei ole onnistuttu ihmisiä juuri hämäämään.

– Suomi on niin pieni maa, että uskottavan valeprofiilin tekeminen tunnetusta henkilöstä on vaikeaa. Sen sijaan Twitterissä Eduskuntavaalit-nimistä tunnusta käytettiin pitkään Venäjä-mielisen propagandan levittämiseen ja esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaat seurasivat sitä laajasti, ennen kuin tunnus poistettiin, Pönkä toteaa.

Juttua päivitetty. Profiili on jälleen näkyvissä Facebookissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. 6

      NHL-pelaajan sydän pysähtyi vain hetki ennen ottelua, ura päättyi 26-vuotiaana – seura kunnioittaa nyt upealla eleellä

    7. 7

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. Näytä lisää