Digitoday

Valikko

K18-peliarvostelu: Mortal Kombat X on täynnä hupia ja meininkiä

Julkaistu:

Ensimmäinen Mortal Kombat –peli aiheutti aikoinaan hurjaa huomiota pikseliväkivallallaan. Enää fatalityistä ei jakseta kohkata, vaikka ne ovat verisempiä kuin koskaan aiemmin.
Mortal Kombateja on taottu kotikoneilla jo vuodesta 1992 lähtien.

Vaikka sarjan uusin teos onkin virallisesti kymmenes osa, Mortal Kombat X, ovat useat sivupelit vieneet mätkintäpeliklassikkoa pelikoneelta suuntaan jos toiseen. Viime vuodet kuluivat kuitenkin vähän matalissa tunnelmissa, sillä sarja ei oikein osannut enää vakuuttaa.

Neljän vuoden takainen reboottaus kuitenkin kelasi aikarasiaa taaksepäin ja keskittyi rakentamaan hyvän pelin vanhoilla eväillä. Tämä onnistui ja Mortal Kombat nousi takaisin pelaajien sydämiin.

Pitkään ja huolella työstetty MKX jatkaa samalla linjalla. Vaikka pelissä on myös paljon uutta, on siitä rakennettu ennen kaikkea toimiva ja viihdyttävä taistelupeli, joka vetoaa mitä erilaisimpiin pelaajiin.

Onpa nähty sitäkin, että peleistä yleensä piittaamattomat puolisot innostuvat takomaan padiaan, sillä touhu vain on niin yksinkertaisen toimivaa ja viihdyttävää.

Millaista se meininki sitten on? Se selviää oheiselta ISTV:n peliarvosteluvideolta.

Mortal Kombat X on kielletty alle 18-vuotiailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    6. 6

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    7. 7

      Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

    8. 8

      Uutistoimisto: Ruotsalainen kuoli maanjäristyksissä Kosilla

    9. 9

      9-vuotias poika kompastui juostessaan ja löysi yli 1,2 miljoonaa vuotta vanhan kallon

    10. 10

      Musiikkialan raamattu ylistää suomalaista Almaa: ”Haluamme nähdä hänen murskaavan miesten hallitsemat listat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    6. Näytä lisää