Digitoday

Jättipotin voittajaa epäillään lottokoneen peukaloinnista USA:ssa

Julkaistu:

Tietoturva
Syyttäjä epäilee lottoyhtiön tietoturvajohtajan varmistaneen itselleen yli kymmenen miljoonan euron jättipotin muokkaamalla arvonnan tehnyttä konetta. Näkyviä todisteita lottojärjestelmän murrosta ei kuitenkaan ole.
Yhdysvaltalaismies voitti lotossa 14,3 miljoonan dollaria eli noin 13,6 miljoona euroa – epärehellisin keinoin, epäilevät viranomaiset. Syyttäjän mukaan mies käsitteli lottonumeroita arpovaa tietokonetta ennen kuin osti voittokupongin, kertoo Des Moines Register -sanomalehti.

Mies saa petossyytteen jo lottokupongin ostamisesta. Mies osti lottokupongin joulukuussa 2010 ollessaan tietoturvajohtajana Iowan osavaltiossa toimivassa Multi-State Lottery Association -yhtiössä, joka järjesti Hot Lotto -lottoarvontaa. Iowan lain mukaan hän ei olisi saanut lainkaan osallistua lottoarvontaan.

Mies pidätettiin viime tammikuussa. Maaliskuussa poliisi pidätti petoksesta epäiltynä myös toisen miehen, joka viranomaisten mukaan oli auttanut tietoturvajohtajaa lunastajaa nostamaan jättipotin.

Lottonumerot arpovaa tietokonetta on säilytetty lasisessa huoneessa, johon tuolloin oli pääsy vain kahdella ihmisellä, ja silloinkin jatkuvan kameravalvonnan alaisuudessa. Tietokone ei ole yhteydessä verkkoon.

Syyttäjällä ei kuitenkaan ole todisteena videokuvaa siitä, kun mies käsittelee lottokonetta. Syyttäjän mukaan mies muokkasi ensin videovalvontajärjestelmän asetuksia, johon hänen lisäkseen oli pääsy vain neljällä muulla työntekijällä.

Syyttäjän mukaan mies muokkasi valvontajärjestelmää niin, että videokamerat kuvasivat vain yhden sekunnin minuutissa sen sijaan, että ne olisivat nauhoittaneet huoneen tapahtumia jatkuvasti. Tämän jälkeen hän pääsi muuttamaan lottokoneen toimintaa usb-muistin avulla, jonka hän liitti tietokoneeseen.

Oikeudenkäynti alkoi eilen maanantaina. Miehen puolustus kiistää väitteet.

Syyttäjällä on kuitenkin videokuvaa todisteena siitä, kun tietoturvajohtaja ostaa lottokupongin. Myös miehen puhelintiedot paikantavat hänet lähelle ostopaikkaa. Lisäksi puhelintiedoista löytyy yhteydenottoja mieheen, jota epäillään avustajaksi.

Viranomaisten mukaan mies turvautui muiden apuun nostaakseen miljoonavoittonsa. Myös apulaista syytetään kahdesta petoksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Pariskunta löytyi kuolleena läheltä risteystä Ruissalossa – Poliisi: Tutkitaan murhana

    3. 3

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    4. 4

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    5. 5

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    6. 6

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    7. 7

      Naapuri Konneveden kolarista: Lapsi kiipesi bussin sivuikkunasta ulos, yksi lapsi oli vielä sisällä

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Mitä tiedämme Espanjan terrori-iskuista?

    9. 9

      Missä on Julian? 7-vuotias joutui eroon äidistään, kun terroristit ajoivat väkijoukkoon Barcelonassa

    10. 10

      Näyttelijäkaunotar jakoi hulvattoman kuvan kokkausmokastaan – tunnistaisiko tätä herkkua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    7. 7

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    8. 8

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    9. 9

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    10. 10

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Pariskunta löytyi kuolleena läheltä risteystä Ruissalossa – Poliisi: Tutkitaan murhana

    3. 3

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    4. 4

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    5. 5

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    6. Näytä lisää