Digitoday

Tavarallinen tarina

Julkaistu:

Vain yksi klikkaus tai korkeintaan pari ja kaivattu tieto tulee sekunnin murto-osassa:

”Ensimmäinen vapaa lääkäriaika on viiden viikon kuluttua.”
Tämä on vain yksi mutta monelle varmaan sieltä tutuimmasta päästä oleva esimerkki vallankumouksesta, jolla informaatioteknologian kehitys on muuttanut päivittäistä arkiympäristöämme.

Niin nopea kuin sanoma olikin, se ei kuitenkaan välittynyt täysin automaattisesti. Viestin perille saattamiseen tarvittiin hieman, toki vain pikku klikkauksen verran ihmisen lihastyötä, mutta työtä kuitenkin.

Ajan oloon tämä vähäinenkin fyysinen suorittaminen käy tarpeettomaksi.

Itse asiassa tämä ajan olo on jo vahvasti täällä ja sillä on nimikin: esineiden internet.

Maallikkokielellä esineiden internet tarkoittaa sitä, että koneet ja kapineet, kaikenlaiset värkit ja vehkeet alkavat keskustella itsenäisesti keskenään.

Ihmisestä ei tässä uudessa järjestelmässä ole kuin sekoittamaan systeemiä, mikä taas vanhassa maailmassa laskettiin hänen vahvimmaksi osaamisalueekseen.

Mitä esineet sitten toisilleen mahtavat viestiä?

Tietotekniikan asiantuntijat vakuuttavat, että tämä teollinen internet on tarkoitettu yksinomaan asiaviestintään.

Esineet lähettävät verkossa vain ajantasaista käyttödataa, raportoivat huoltotarpeesta, tilaavat varaosia itselleen tai ovat aktiiveja jossain muussa tuotannollisessa toiminnassa.

Kun toisaalta muistaa kokemukset maailmanlaajuisesta ihmisten internetistä, muunkinlainen verkonkäyttö voi tulla kysymykseen.

Etäkäytetty bangladeshilainen kutomakone saattaa viihdyttää itseään käymällä aina välillä katsomassa söpöjä jenkkivideoita kehräävistä kissoista.

Kuormituksen ollessa yöllä vähäisimmillään yksinäinen taajuuskonvertteri analysoi keskittyneesti prosessia kun saksalainen hydraulimäntä menee sisään ja ulos ja sisään ja ulos ja sisään...

Ja samaan aikaan se huoltotarpeesta raportoiva kapine saa todennäköisesti automaattivastauksen, että palvelussamme on ruuhkaa.

Jossain ihmisten ja koneiden maailmojen välissä on tila, jossa tapaamme kyborgit.

Kyborgi on hybridi, puoliksi biologiaa, puoliksi teknologiaa.

Tieteiskirjallisuudessa on nähty jopa ihmisen kokoisia kyborgeja, tosielämässä ei näin pitkällä vielä olla.

Kuinka tässä vauhdissa käy ihmisen? Katoaako hän tykkänään?

Jossain sentään. Kirurgit ja neurologit ovat onnistuneet konstruoimaan muun muassa tekokäden, joka amputoidun raajan hermoihin yhdistettynä pystyy tunnistamaan esineiden muodon.

Seuraava haaste älyraajan kehitystyössä on piironginjalka, joka oppii viestimään ettei ole mikään Hector.

Kuinka tässä vauhdissa käy ihmisen? Katoaako hän tykkänään?

No, onhan ihmisiä kadonnut ennenkin. Niin kuin se muutaman viikon takainen tapaus Venäjällä, ja onnellisestihan sekin päättyi.

– Minne presidentti on hävinnyt?

– Ei hajuakaan.

– No ei se sitten ainakaan Saharassa ole.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    8. 8

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    6. Näytä lisää