Digitoday

Valikko

Twitter alkaa seurata puhelinnumeroita - jättää helpon porsaanreiän

Julkaistu:

Twitter
Twitter aikoo estää häiriköitä palaamasta palveluun tallentamalla heidän puhelinnumeronsa. Menetelmässä on kuitenkin yksi suuri aukko.
Twitter yrittää torjua nettikiusaamista tallentamalla häiriköiden puhelinnumeroita. Twitter on sulkenut käyttäjiä palvelusta kiusaamisen tai häiriköinnin perusteella. Uuden käytännön mukaan palvelusta väliaikaisesti suljetut käyttäjät joutuvat jatkossa varmentamaan sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, ennen kuin he pääsevät takaisin palveluun, kertoo verkkolehti The Verge.

Yhtiön toimitusjohtaja Dick Costolo on jo aiemmin myöntänyt sisäisissä muistiossaan, ettei se ole tehnyt tarpeeksi estääkseen trollien ja muiden häiriköiden toimintaa.

Uusien sähköpostiosoitteiden hankkiminen on helppoa, mutta puhelinnumeron vaihtaminen vaikeampaa, joten Twitter toivoo puhelinnumerojen avulla estävänsä häiriköitä tekemästä uusia Twitter-tilejä.

Twitterin menetelmässä on silti aika ilmeinen porsaanreikä. Palvelu ei nimittäin vaadi uusia käyttäjiä ilmoittamaan puhelinnumeroaan, kun nämä rekisteröityvät palveluun. Mikään ei siis ilmeisesti estä häirikköä tekemästä täysin uutta Twitter-tiliä uuden sähköpostiosoitteen avulla. Nähtäväksi jää, miten Twitter aikoo estää trolleja palaamasta muiden käyttäjien kiusaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Usain Bolt voittoon Monacossa – juoksi viimeistä kertaa Timanttiliigassa

    6. 6

      Suurhaukia kalastava ”haukimafia” piinaa Norjaa – valvova viranomainen IS:lle: ”Hauki ei kuulu tämän alueen luontoon”

    7. 7

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    8. 8

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    5. 5

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    9. 9

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    10. 10

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Usain Bolt voittoon Monacossa – juoksi viimeistä kertaa Timanttiliigassa

    6. Näytä lisää